Uusimmassa (1/2017) Puutarha-Sanomat -lehdessä päätoimittaja Jouko Tikkanen pohtii kasvisten halpuutusta:
William Shakespearen näytelmässä Hamlet lausui kuuluisan monologinsa, joka alkoi ”Ollako vai eikö, siinä pulma”. Kasvisten halpuutuksen osalta tätä on jouduttu S-ryhmässä perin pohjin miettimään ja halpuutuksen alettua sitä ovat pohtineet myös tuottajat ja muutkin markkinoilla toimijat.
Hevi-kaupan katteet ovat kaupoissa suuremmat kuin muissa tuoretuotteissa. Tämä on ymmärrettävää hevin suuremman työmäärän ja hävikin vuoksi. Hyvin hoidettu hevi on usein kaupan tuottoisin osasto. Onkin epäilty, että hevin katteella kustannetaan muiden tuotteiden kuten kahvipakettien tarjouskilpaa.
SOK teki rohkean liikkeen, kun se ulotti halpuutuksen kasviksiin. Kasvisten hinnat vaihtelevat ja on melkoinen pulma määrittää oikeaa hintaa pitkäksi aikaa. Edulliset hinnat lisäävät kuitenkin menekkiä ja siten tehdään suuri palvelus kansanterveydelle.
Kun halpuutus kohdistuu kotimaisiin kasviksiin, se on palvelus tuottajille. Etenkin talviaikaan tomaattien ja kurkkujen hinnat ovat prosenttihinnoittelun johdosta voineet aiemmin kivuta 5 euroon, mikä on jo pienentänyt kulutusta. Nyt niitä myydään pienellä ”natsalla” ja jopa alle ostohintojen.
Hamletin arvelun toinen puoli, ”vai eikö”, on myös huomion arvoinen. SOK vakuuttaa, että halpuutusta ei oteta tuottajahinnoista, vaan se syntyy kaupparyhmän omista kustannussäästöistä. Tähän on uskominen, mutta kiristynyt kauppojen välinen kisa ei jää ilman seurausvaikutuksia. Se luo väistämättä paineita tuottajahintoihin ja aina löytyy niitä, jotka myyvät halvemmalla ja siitä hinnasta tulee heti uusi ”päivän markkinahinta”.
Vähittäiskaupan suurimman toimijan halpuutusohjelma toimii tuottajien kannalta hyvin niin kauan kuin tuotteista on niukkuutta tai kysyntä ja tarjonta ovat tasapainoissa. Kun menekki kasvaa, tasapainotilanne jatkuu kauemmin. Ylitarjontaan jouduttaessa hinnat romahtavat nopeasti, mutta niinhän ne markkinat ovat toimineet aiemminkin.
—
Voit lukea lehden digitaalisena näköispainoksena tästä linkistä (hinta 5 €)