Suuria murroksia

Puutarha-Sanomien (nro 7/2015) pääkirjoituksessa todetaan, että elettävässä elämässä suuret kansakuntia ja yhteiskuntaa kypsyttävät muutokset tuntuvat tapahtuvan hitaasti, mutta jälkeenpäin ihmettelemme, miten nopeasti kaikki tapahtuikaan. Tästä esimerkkinä on rautaesiripun poistuminen ja Neuvostoliiton häviäminen 90-luvun alussa.
– Toinen Eurooppaakin koskettava suuri muutos on arabikevät, joka alkoi viisi vuotta sitten Tunisiasta.

Vihanneskauppias Mohamed Bouazizin polttoitsemurha käynnisti arabivaltioiden kuohunnan.
Vihanneskauppias Mohamed Bouazizin polttoitsemurha käynnisti arabivaltioiden kuohunnan.

Alkusysäyksenä oli korruptioon kyllästyneen vihanneskauppias Mohamed Bouazizin polttoitsemurha. Levottomuuden ovat levinneet sodiksi Lähi-Idässä. Nyt pakolaisvirta sieltä ja Afrikasta EU:n alueelle paisuu hallitsemattomaksi.

Kreikan kriisi on kestänyt niin kauan, ettei se ole jäänyt huomaamatta. Mitä siitä tulee seuraamaan yhteisvaluutalle ja EU:n yhtenäisyydelle, on vielä hämärän peitossa, mutta murrokset voivat tapahtua nopeasti.

Venäjän vahvistuminen ja nyt sen talouden kurjistuminen on myös ollut seurattu aihe. Putinin yksinvaltius voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin, sillä hän suuntaa venäläisten huomion ulkoisiin ”vihollisiin”, jotta kansa ei nousisi häntä itseään vastaan. Putin pelaa lännen kanssa shakkia. Pelissähän voidaan uhrata sotilaita, kuten nyt tapahtuu Itä-Ukrainassa, kun tavoitteena on matti.

Putinin pelilauta lännen kanssa ulottuu pohjoisnavalta Lähi-Itään. On arvaamatonta, ottaako hän hyökkäyksen kohteeksi Baltian vai Balkanin – Kreikka voisi olla kypsä poimittavaksi. Presidentti Niinistön sanoin: kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni.

Maaseudulla ja kotimaisessa elintarvikeketjussa on myös meneillään suuri murros. Maatiloja loppuu pari päivässä ja maaseutu autioituu. Osa maa- ja puutarhayrityksistä on kasvattanut yrityskokoa velkapääomalla suurtuotannon mittoihin, jolloin niistä on tullut haavoittuvia hintojen heikentyessä. Osa on valinnut pienuuden tien ja tuottaa lähiruokaa kasvavaan kysyntään.

Kauppaketjut käyvät nyt todellista kilpailua, suorastaan hintasotaa. Löytyykö taistelun tauottua tantereelta voittajaa? Ehkä tuloksena on vain kuolleita ja haavoittuneita.

Puolalaista tomaattia myytiin elokuun  lopulla 69 sentin hintaan.
Puolalaista tomaattia myytiin elokuun lopulla 69 sentin hintaan.