Luumun rokkovirusta löydetty Suomesta

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on löytänyt Suomesta ensimmäistä kertaa luumun rokkovirusta luumuntaimien lisäykseen käytettävästä emokasvista. Luumun rokkovirus on vaarallinen kasvintuhooja, jota ei saa esiintyä Prunus-suvun kasvien taimiaineistossa.

Taimitarhojen saastuneet Prunus-suvun kasvit määrätään hävitettäviksi ja suvun muiden kasvien markkinointi kielletään vähintään kolmeksi vuodeksi. Hedelmätarhoilla tauti ei aiheuta toimenpiteitä.

Luumun rokkovirus (Plum pox virus, PPV) leviää varttamisen yhteydessä ja kirvojen välityksellä. Se aiheuttaa luumun lehtiin vaaleita rengaslaikkuja ja nauhamaisia kuvioita sekä selkeäsuonisuutta. Hedelmät ovat epämuodostuneita, kirjavia ja niiden malto on kovaa ja ruskettunutta. Hedelmät voivat pudota ennenaikaisesti. Taudin leviämistä voidaan estää käyttämällä varmennettuja taimia ja torjua hävittämällä saastuneet kasvit.

Luumun rokkovirus saastuttaa Prunus-suvun kasveja, joista Suomessa tärkein on luumu. Kirsikat eivät ole alttiita luonnolliselle tartunnalle. PPV-virus saastuttaa myös monia Prunus-suvun koristekasveja.

PPV-virus on kotoisin Bulgariasta, josta se on laajalti levinnyt Euroopan maihin. PPV-virus on Prunus-suvun pahimpia virustaudinaiheuttajia, sillä sato voidaan menettää täysin.

Luumun rokkovirus ei ole vaarallinen ihmisille tai eläimille.

Luumun rokkovirusta havaittaessa tai epäiltäessä taimiaineistossa tulee viipymättä ottaa yhteyttä Eviraan kasvinterveys evira.fi