Koloradonkuoriaisia on nyt syynättävä

Koloradonkuoriaisia on heinäkuun puoliväliin 2014 mennessä löytynyt yhteensä kuudesta paikasta Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta. Maassa talvehtineet aikuiset kuoriaiset tai ilmavirtausten mukana Suomeen levinneet uudet kuoriaiset ovat nyt siirtyneet perunakasvustoihin syömään ja lisääntymään. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja.

Kesän 2014 kaikki löydökset ovat kaakkoisesta Suomesta Imatran, Lappeenrannan, Ruokolahden ja Puumalan kunnista. Kahdessa näistä kohteista esiintyi kuoriaisia jo viime kesänä. Neljässä uudessa kohteessa on havaittu vain yksi tai muutama aikuinen kuoriainen. On todennäköistä, että kaakkoisvirtausten mukana Suomeen on kulkeutunut uusia kuoriaisia.

– Kuoriaiset pystyvät talvehtimaan Suomessa. Siksi viranomaiset tarkastavat kuoriaisten esiintymispaikat useana vuotena torjunnan jälkeenkin, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Evirasta.

Talvehtineiden koloradonkuoriaisten esiintymispaikoilla on ollut kaikkia kuoriaisen kehitysvaiheita eli munia, toukkia ja aikuisia. Tässä vaiheessa kuoriaiset on melko helppo havaita perunakasvustoista, koska kasvustot ovat tasaisen vihreitä. Perunakasvustojen tarkkailu on nyt hyvin tärkeää, jotta kaikki kuoriaiset saadaan hävitetyiksi.