Puutarha-Sanomat: Suoratoimitukset huudossa

Toukokuun 24. päivänä ilmestyneessä Puutarha-Sanomissa otettiin kantaa suoratoimituksiin.

– Puutarha- ja perunantuotanto ja niiden markkinaväylät ovat muuttuneet rajusti parissa vuosikymmenessä. Kaupan ketjuuntumisen ja tehokkuusvaatimusten vuoksi viljelijöiden suoratoimitukset kauppoihin tuomittiin: kaupan henkilökunnalla ei ole aikaa vastaanottaa pientuottajien nyssäköitä eikä kaupan takapihalle mahdu viljelijöiden pakettiautoja, todettiin lehden pääkirjoituksessa.

–Todisteltiin, että on paljon rationaalisempaa ajattaa rekoilla viljelijöiden sato maakunnista Helsinkiin ja jakaa se sitten toisilla rekoilla seuraavana päivänä takaisin maakuntien kauppoihin – myös siihen viljelmän viereiseen myymälään. Silloin ei hiilijalanjälkiä tiedetty olevan olemassakaan. Kuluttajillakaan ei ollut kiinnostusta lähiruokaan – mahdollista kiinnostusta ei ainakaan tunnistettu tai tunnustettu.

Puutarha-Sanomien mukaan tehokkuuden tavoittelun seurauksena puutarhayritysten lukumäärä putosi 20 vuodessa 10 000 yrityksestä 4050 yritykseen.

– Avomaatuotannon pinta-alat kuitenkin kohosivat vastaavana aikana noin 10 000 hehtaarista 16 000 hehtaariin. Kasvihuonepinta-ala on pysynyt entisellään noin 420 hehtaarissa, vaikka yrittäjien lukumäärä putosi puoleen. Monin paikoin lähituottajia ei enää ole.

– SOK teki äkkinäisen päätöksen irtisanomalla viljelijäsopimuksia. Se keskittää hankintojaan vain muutamille pakkaamoille ja yhteismarkkinointiyrityksille. Samalla kaupparyhmä viestittää, että paikallisilla tuotteilla on mahdollisuus päästä suoraan kaupan hyllylle alueosuuskauppojen kanssa tehtävillä sopimuksilla. Maakuntien osuuskaupoissa arvostetaankin lähituottajia.

– Tässä lehdessä K-kauppias Markku Tamminen sanoo, että suoratoimittajien merkitys on kaupoille korvaamaton. Lähituotteiden avulla luodaan kauppaan tuoreutta ja yksilöllisyyttä. Tuotteet saavat kasvot, joihin asiakkaat haluavat luottaa.

– Vaikka lähiruoka on tullut halutuksi, eivät logistiikan kustannukset ole hävinneet. Suoratoimittajan jakelukustannukset ovat jopa suuremmat kuin keskitetyssä logistiikassa. Näin ollen suoratoimittajalle maksettavaa hintaa ei voi pohjautua siihen, mikä on keskusliikkeen private label -tuotteen hinta. Kuluttaja on valmis maksamaan tuttuudesta, kirjoitti päätoimittaja Jouko Tikkanen.

Puutarha-Sanomat –lehden numerossa 5/2013 on jälleen tuhti juttupaketti ajankohtaisia aiheita.

• Kesä kirii kiinni, Arto Hyytiäinen kertoi äitienpäivänä kylväneensä jo puolet 120 hehtaarin porkkana-alasta.
• K-supermarket Masista tulee hevin mallikauppa, kertoo kauppias Markku Tamminen.
• Kuopion Prisma on hevin hypermyyjä , haastattelussa hevivastaava Janne Kaijomaa.

• Alahovin viinitilalla pannaan nyt oluttakin, Risto Hallman täytti 60 vuotta.
Meira Nieminen K-supermarket Hirvensalosta on Suomen ensimmäinen hevimestari.
• Vietnamilaisia työntekijöitä tuli osakkaaksi Riipin Puutarhaan, suomalainen sisu ja vietnamilainen uutteruus yhdistyivät lietolaisessa yrityksessä.

• Kansikuvajutussa joroislainen Erkki Aholainen tavattiin kaalinistutuksesta: ”Tukien sijaan myyntihintaa”. Katso video
Karvosen puutarha Tuusniemeltä nostaa kesäkukkien hintoja
• Urosen Puutarha on monipuolinen viljelmä. Kalle Uronen sanoo, että leikkokukkatuotannossa annettiin liian helposti periksi.

• SOK irtisanoi sopimuksia kylvöjen kynnyksellä: Forssalaista Irmeli Vinnikaista harmittaa.
• Närpiö Expo -näyttely onnistui , haastattelussa näytteilleasettajia.
Niko Kivioja: Ledeillä on paljon etuja

• KTT Pertti Luukkaisen strategiat, osa 2: Kasvihuonetuotannon evoluutio
• Energiakatsaus: sähkö oli laskussa
• Berry Tech 2013 – Marjanviljelyoppia Englannista, Jari Kännisen raportti viljelijämatkalta.

Voit tilata Puutarha-Sanomat oikeassa palkissa olevasta linkistä, tai ostaa digitaalisen näköispainoksen (5 €/lehti)tästä linkistä
Osta Puutarha-Sanomat nro 5/2013