Sateinen kesä koetteli avomaanvihanneksia

Kaikkien aikojen satoennätysvuoden 2011 jälkeen viime satokautena puutarhatuotanto palasi totuttuihin satomääriin. Päätuotantokasvien viljelyalat pienenivät ja sääolot eivät suosineet varsinkaan avomaan vihannestuotantoa. Tiedot perustuvat juuri valmistuneisiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2012 puutarhatilastojen ennakkotietoihin.

Vihannessato jäi 151 miljoonaan kiloon. Sen sijaan mansikalle kesä oli ennätyksellisen hyvä, toisin kuin muiden marjojen. Kasvihuoneista saatiin normaali 76 miljoonan kilon vihannessato, ja ruukkuvihanneksia tuotettiin peräti 87 miljoonaa ruukkua. Koristekasvituotanto kasvihuoneissa väheni edelleen.

Puutarhayrityksiä oli viime vuonna 4034 – vähennystä edellisvuoteen 270 yritystä. Määrällisesti eniten yritysten määrä väheni marjojen (-130 yritystä) ja avomaavihannesten (-100 yritystä) tuotannossa. Suhteellisesti eniten väheni kasvihuonevihanneksia viljelevien yritysten määrä, 12 prosentilla 694 yritykseen. Pinta-alallisesti eniten kutistui avomaavihannesala (-466 ha), sillä porkkanaa viljeltiin 183 ja tarhahernettä 136 hehtaaria edellisvuotta vähemmän. Kasvihuoneala väheni 23 hehtaarilla pääosin kasvihuonevihannestuotannon supistumisen (-22 ha) myötä.

Tuotannon kannattavuus, epävarmat tulevaisuuden näkymät ja viljelijöiden ikääntyminen vähentävät puutarhayritysten määrää jatkossakin. Toisaalta jatkavien tilojen tilakoko on kasvanut, ja puutarhatuotannon kokonaisala on pysynyt vuodesta 2006 noin 16 500 hehtaarissa, vaikka yritysten määrä on vähentynyt 1 671 yrityksellä.

Mansikka on vesikasvi

Kesän sateet kastelivat mansikan päätuotantoalueen Pohjois-Savon peltoja sopivasti, eivätkä helteet päässeet katkaisemaan mansikan satokautta. Pitkän satokauden ansiosta mansikkaa saatiin ennätysmäärä, 14 miljoonaa kiloa.

Marjanviljely on viimeisten vuosien aikana yhä voimakkaammin keskittynyt mansikkaan, jonka osuus marjantuotannosta onkin nykyään peräti 85 prosenttia. Vaikka myös mansikan viljelijöiden määrä on vähentynyt, on tuotantoala ollut viimeisen viiden vuoden ajan lievässä kasvussa.

Tomaatin raju rakennemuutos

Kasvihuonevihannesalasta vajaa puolet on tomaatin tuotannossa, ja se on myös määrällisesti ja rahallisesti tärkein kasvihuonevihannes. Kymmenessä vuodessa on tomaattiviljelmien määrä puolittunut. Vielä vuonna 2002 tomaattiyrityksiä oli 802 ja ne tuottivat 36 miljoonaa kiloa tomaattia. Viime vuonna yrityksiä oli enää 403, mutta ne tuottivat tomaattia kuitenkin 38 miljoonaa kiloa. Kurkun viljelyssä muutokset ovat olleet samansuuntaisia, mutta maltillisempia. Kurkkua tuotettiin viime vuonna 34 miljoonaa kiloa.

Ruukkusalaatin tuotantohuippu on vielä näkemättä

Ruukkuvihannesten tuotanto on kasvanut viime vuosina kolmen neljän miljoonan ruukun vuosivauhtia ja suunta oli sama myös viime vuonna. Kokonaissato kipusi 87 miljoonaan ruukkuun ja viljelyala 28 hehtaariin.

Tuotannosta salaattia oli 69 miljoonaa ruukkua, ja yhä suurempi osa ruukkusalaattista myydään nykyään leikattuna, jolloin ruukku poistetaan kauppakunnostuksen yhteydessä.

Sipuli- ja kesäkukat pitävät pintansa

Koristekasviviljely, varsinkin leikkokukkaviljely, on vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Leikkokukkatuotantoa on enää nimeksi ja sitä korvaamaan ovat tulleet sipulikukat, etenkin tulppaani. Kesäkukkien tuotanto väheni hieman edellisvuodesta, ja se jäi vajaaseen 41 miljoonaan ruukkuun.

Tilaston taustaa

Puutarhatilastojen tiedot kerätään kerran vuodessa kaikilta puutarhatuotteita myyntiin viljeleviltä yrityksiltä. Lokakuussa 2012 tehdyssä kyselyssä oli mukana kaikkiaan 4 691 yritystä.

Tiedotteeseen liittyvät tilastotaulukot löytyvät
Maataloustilastot.fi-palvelusta Puutarhatilastojen kotisivulta

Lopulliset tiedot julkaistaan 24.4. Kesäkuussa ilmestyy ensimmäinen Puutarhatilastot 2012 -verkkojulkaisu, joka korvaa painetun julkaisun. Samaan aikaan julkaistaan myös alueelliset tilastotaulukot Puutarhatilastojen kotisivuilla.