Tukkutori-lehti: Kataisella mahdoton tehtävä

Uuden (nro 7/2012)Tukkutori-lehden pääkirjoitus on otsikoitu Tom Cruisen tähdittämien elokuvien mukaan – Mission: Impossible.

– Pääministeri Jyrki Kataisella on mahdoton tehtävä. Hänen pitäisi saada sateenkaarihallituksensa ymmärtämään, että nyt tarvittaisiin ripeitä ja räväköitä toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, vaihtotaseen vajeen täyttämiseksi, kestävyysvajeen korjaamiseksi ja sekä valtion talouden tasapainottamiseksi, kirjoittaa päätoimittaja Jouko Tikkanen.
– Muutkin kuin eläkkeellä jäävä valtiosihteeri Raimo Sailas on todennut, että hallitusohjelmalta on pudonnut talouspoliittinen pohja pois.

– Päätöksiä tarvittaisiin mm. palkkojen jäädyttämisestä ja jopa alentamisesta, yleissitovuudesta luopumisesta, työurien pidentämisestä, etuisuuksien leikkaamisesta, byrokratian vähentämisestä ja yritystoiminnan edellytysten parantamisesta. Muutoin voimme joutua samanlaiseen kurimukseen kuin 20 vuotta sitten, mutta meillä ei ole nyt käytettävissä silloista Nokiaa eikä devalvaatioita.

Pääkirjoituksen mukaan valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on varmasti tietoinen, että jotain pitäisi tehdä, mutta hän on vaalipuheittensa vanki ja pelkää puolueensa kannatuksen valuvan perussuomalaisille. Ennen poliittista uraa Jutta oli luokanopettaja, ja Kreikan opettaminen häneltä onkin luonnistunut, mutta nyt tarvittaisiin juottaa karvaita lääkkeitä myös kotimaassa, jotta välimerentaudin eteneminen saataisiin pysäytettyä.

– Katainen voi saada pienpuolueet, ruotsalaiset ja kristillisdemokraatit, mukaan kansakunnan tilan korjaamiseen, mutta tehtävä käy mahdottomaksi vasemmistoliiton ja vihreiden kohdalla. Paavo Arhinmäki on kyllä älykäs, mutta hän on populisti ja menneisyydessä jopa anarkisti. Ville Niinistö ja vihreät haluavat sulkea kaivokset, turvesuot ja turkistarhat sekä jumittaa rikkidirektiivein viennin.

– Suomi on elänyt kolmen A:n hiprakassa. Luottoluokittaja tulee ensi vuonna napsaisemaan yhden A:n pois, jolloin alkaa krapula. Huomataan, että päätöksiä olisi pitänyt tehdä silloin, kun kansantuote vielä kasvoi. Ammattiyhdistys ei tällaista tietenkään hyväksynyt eikä hyväksy ja sillä on vieläkin suurin huoli kolmesta koulutuspäivästä.

– Jyrki Kataiselle voisi toivoa Tom Cruisen kykyjä mahdottoman tehtävän suorittamiseen. Ei paljoa lohduta, että vielä mahdottomampi tehtävä on EU:n presidentti Herman Van Rompuylla, talouskomissaari Olli Rehnillä ja Euroopan keskuspankin EKP:n johtaja Mario Draghilla. Heidän pitäisi ratkaista Kreikan, Espanjan, Italian ym. velkamaiden ongelmat.

– Näin joulun alla voinen mukailla yhtä ihmeidentekijää: Totisesti minä sanon teille, että helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin Kreikan päästä luottokelpoiseksi valtakunnaksi, päättää Tikkanen pääkirjoituksen.

Tukkutori-lehdessä (nro 7/2012) on lukuisia ajankohtaisia artikkeleita, mm. seuraavat.

• Murussa on hyvä fiilis, Henri Alénin ja Timo Linnamäen konsepti toimii
• Bieder laajeni harppauksella , lue Juha Kumaran bisnesajatukset
• Perho kasvattaa HoReCa-ammattilaisia, mutta TV:n kokkiohjelmat vievät opiskelijat salipuolelta, sanoo lehtori Päivi Kaksonen.
• Kainuun herkkuja tulee Helsinkiin, Reijo Kelan hiljainen kansa puhuttelee Teurastamolla
• Ässä-haastattelussa MTK:n Antti Sahi. Ruoan jako tuottajahintaan sai kitkerää palautetta kaupalta, mutta Sahi haluaa ymmärrystä alkutuotannon tilanteeseen.
• Kotkan Tukkupalvelun palvelu pelaa, mutta Kotkan rakennemuutos vie sk-asiakkaita, kertoo Jari Suviranta.
• Sundin puutarha on Vuoden 2012 kukkakauppa, 10 perheenjäsentä luo yritykseen voimaa kehittyä . Haastattelussa ovat sisarukset Carola Snellman ja Johan Sund.

Voit lukea Tukkutorin TÄSTÄ LINKISTÄ

tai tilata Tukkutorin TÄSTÄ LINKISTÄ.