Missä strategia, missä johto?

Puutarha-Sanomat –lehden uusimmassa numerossa (1/2012) ollaan huolestuneita puutarhayritysten taloudellisesta tilanteesta. Pääkirjoituksessa Jouko Tikkanen kirjoittaa, että puutarha-alan kannattavuus on alamaissa kustannusten noustessa ja tuottajahintojen pysyessä ennallaan tai jopa laskiessa.

– Jokaiselle on selvää, että tällaisella talousopilla ei pitkälle pötkitä. Näyttää kuitenkin siltä, että toimialalla ei ole strategiaa suunnan kääntämiseksi eikä ketään, joka johtaisi sitä.

Tikkasen mukaan vaikeuksia on ollut ennenkin.

– Puutarhataloutemme toimi vuosikymmenet tuonnin määrällisten rajoitusten eli lisenssien suojassa. Kun oli nähtävissä tuonnin rajoitusten väheneminen, perustivat tuottaja- ja puutarhajärjestöt Kotimaiset Kasvikset ry:n. Sen toiminta sisälsi tuotteiden ulkoisen ja sisäisen laadun kehittämisen ja valvonnan, tiedottamisen, kaupan ja suurtalouden koulutuksen, tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä mainonnan, josta lähtemättömästi on kuluttajien mieleen jäänyt Heikki Kinnusen ”Ja eiku syömään” -lausahdus.

– Kotimaiset Kasvikset ry:n johdolla pystyttiin luomaan ”sirkkalehtilipusta” vahva brändi, joka toimii edelleen viestinä kuluttajille. Kasvisten kulutus kasvoi 90-luvulla kolmanneksen. Talvivihannesten viljely mahdollistui, kun kuluttajat olivat valmiita maksamaan lisähintaa kotimaisista tomaateista ja kurkuista. Yhdistyksen johdolla kolkuteltiin 90-luvun puolivälissä Pietarin portteja, kun suomalaisilla puutarhayrityksillä oli yhteisesiintymiset Russian Farmer -messuilla. Ala selvisi EU:hun liittymisestä ja tuontisuojan täydellisestä poistumisesta.

– Nyt Kotimaiset Kasvikset ry:n jäsenjärjestöt ovat ajaneet yhteistyöelimensä alas. Yhdistyksessä ei ole enää yhtään työntekijää. Vaikka järjestöt jatkavat erikseen joitakin toimintoja, on alan vahva yhteisesiintyminen hävinnyt. Pienet mainospyrähdykset jäävät huomaamatta, toteaa Tikkanen.

Puutarha-Sanomat nro 1/2012 sisältönä on suuri joukko kiinnostavia artikkeleita eri puolilta Suomea.

• Kukka-ala on kireällä kuin viulunkieli, haastattelussa Jaakko Rantanen Huiskulasta ja Markku Suutari Ruusutarhoilta.

• Huiskula hakee uutta potkua avaamalla omia kukkakauppoja suuriin liikekeskuksiin.

• Raakaöljyn ja spot-sähkön hintakehitys 2000-luvulla, asiantuntijana Arto Peltola Skapat Energiasta.

• Tuonti monipuolistaa avomaan lannoitteita, Juhani Piiraisen laaja artikkeli tämän hetken tarjonnasta. Avagro lähti nestemäisten lannoitteiden kauppaan, haastattelussa Anssi Väättänen ja Flex-lannoitesysteemin kehittäjä Fleming Padkaer.

• Menekinedistämisavustukset on jaettu, Kotimaiset Kasvikset ry ei ollut edes hakenut rahaa.

• Kannattavuus puhuttaa vihannestuottajia, Felix Abballa pidettiin Satakunnan Kasvisklusteri –hankkeen keskustelutilaisuus.

• K-citymarket Karisman kauppias Kimmo Sivonen kertoo uuden kauppakeskuksen käynnistyneen vauhdikkaasti.

• Hevi on hellässä huomassa uudessa Järvenpää S-marketissa, haastattelussa hevi-vastaava Elina Ikonen.

• Kannuksen kauppapuutarhalle biolaitos toi ”pelastuksen”, sanoo lehden kansikuvajutussa oleva Aleksi Hauhtonen. Katso video

• Kukkatarha vaihtoi öljystä pelletteihin, haastattelussa Göran Pihlström Nissbackan puutarhalta Espoosta.

• Apua energiainvestoinnin arviointiin, lupaavat Reijo Santala Biofirestä ja Petri Heikkilä Bio-Expertiltä.

• Hillilän perunakylässä viljellään myös vihanneksia, kertovat Elisa Hietaharju ja Arto Hillilä Alamäen Vihannes Oy:stä.

• ÖSP:n Bo Linden haastattelu eläkkeelle lähdön kynnyksellä

• Perunan kuorinta on kovaa hommaa, toteaa Matti Tervakangas Siikajoelta.

• Puutarha-Sanomien 10-vuotisjuhlassa kehitettiin hevi-kauppaa, puheenvuoron käyttivät Hanna Helenius Piltti Oy:stä, Kari Lyytinen Tuoreverkko Oy:stä ja Toni Pokela K-citymarket Iso Omenasta. Juhlapuheen piti maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Katso video

• Raportti Vihannesviljelijät ry:n ja Hedelmä- ja Marjanviljelijäin laivaseminaarista välillä Turku-Tukholma.

Voit tilata lehden oikeassa palkissa olevasta linkistä tai puhelimitse asiakaspalvelustamme puh. 010 387 0880 (ark. 9–15). Hinta on 54 euroa/vuosi, ja ammattilaiset voivat vähentää sen verotuksessaan.

Voit lukea lehden myös digitaalisena näköispainoksena alla olevasta linkistä.

Klikkaa ja lue Puutarha-Sanomat nro 1/2012

Näköislehden hinta on 5 €, voit maksaa sen turvallisesti verkkopankilla tai luottokortilla. Kolme ensimmäistä sivua on nähtävillä ilmaiseksi.