Perunasato jää tavanomaisesta

Kuivuuden kurittamilta pelloilta perunoita saadaan tänä syksynä nostettua10 – 35 prosenttia tavanomaista vähemmän. Kastelemattomissaperunakasvustoissa mukulamäärä on jäänyt pieneksi ja lisäksi mukulat ovatkooltaan epätasaisia. Kasteltujen kasvustojen sato on sen sijaantasakokoisempaa ja perunarupea esiintyy vähemmänSateet ehtisivät vielä parantaa sokerijuurikassadon määrää.

Puna- ja valkoherukat on poimittu talteen, mustaherukan korjuu jatkuu vielätällä ja ensi viikolla. Syvälle menevien juuriensa ansiosta herukkaselviytyi kuivasta kasvukaudesta monia muita viljelykasveja paremmin, jotenherukoista saatiin keskinkertainen sato suuressa osassa maata.

Myös vadelman satokausi on päättymässä tällä viikolla. Satokausi onjatkunut ennakoitua pidempään, sillä vadelmat ovat kypsyneet hitaastihelteistä ja kuivuudesta johtuen. Aurinkoisten säiden ansiosta niin herukatkuin vadelmat ovat olleet laadultaan erinomaisia.

Etelä-Suomen omenatarhoissa kesälajikkeiden poiminta on edennyt yli puolivälin. Kesälajikkeiden sato jäi hieman keskimääräistä pienemmäksi keväänhallojen vuoksi. Syys- ja talvilajikkeiden sadosta odotetaan määrältääntavanomaista.

Vihannesviljelmillä on tänä kesänä pitänyt kiirettä kastelulaitteidenkanssa. Sateet ovat tilannetta hieman helpottaneet, mutta satoa valmistuukuitenkin tavanomaista vähemmän ajankohtaan nähden.