Kasviskampanja kohdistuu lapsiin ja nuoriin

Lapsille ja nuorille suunnattu Terveyttä kasviksilla -kampanja käynnistyy viidennen kerran tänä syksynä. Kampanjan aikana kiinnitetään huomiota erityisesti kasvisten saatavuuteen kouluissa ja kotona. Syksyn aikana tutustutaan erilaisiin kasviksiin, kokataan ja piirretään sarjakuvia.

Kasvisten saatavuus on erityisen tärkeää. — Jääkaapin alalokerosta ei kukaan ota kuoriporkkanoista, mutta valmiiksi kuoritut ja paloitellut porkkananpalat katoavat kyllä, vihjaa Kotimaiset Kasvikset ry:n toimitusjohtaja TIMO TAULAVUORI.

Kasvikset voisivat ehkäistä lähes 3 miljoonaa kuolemaa

Kasviksilla on tärkeä merkitys elinikäiselle terveydelle. Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan noin 2,7 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa voitaisiin ehkäistä lisäämällä ruokavalioon kasviksia. Erityisenä huolenaiheena ovat lapset ja nuoret, joiden kulutustottumuksista käydään vilkasta kilpailua. Otollisinta on vaikuttaa alle 13-vuotiaiden tottumuksiin ja siten myös aikuisiän kulutuskäyttäytymiseen.

Lasten ja nuorten ruokavaliossa kasviksille olisikin reilusti tilaa. Vuonna 2002 tehty WHO-koululaistutkimus kertoo, että suomalaisnuoret syövät vihanneksia ja hedelmiä niukasti. Vain runsas neljännes tytöistä ja alle viidennes pojista kertoi syövänsä vihanneksia ja hedelmiä päivittäin.

Harva nuori yltää suositukseen

— Jos tulokset kärjistetään, voidaan sanoa, että vain muutama prosentti 15-vuotiaista nuorista yltää suositeltavaan kasvisten syöntimäärään, sanoo tutkija KRISTIINA OJALA Jyväskylän yliopistosta. Vihannesten päivittäinen syöminen on myös vähentynyt reilusti vuodesta 1986, jolloin tutkimushanke alkoi. Hedelmissäkin suunta on ikävästi alaspäin.

Limsojen ja makeisten kulutus puolestaan tuntuu olevan kasvussa. — Karkkia ja limpparia saa kouluista ja harrastuspaikoilta. Kodeissakin jääkaapistakin löytyy limua 1,5 litran pullossa päivittäin, ei vain pientä pulloa lauantaisin, Taulavuori harmittelee.

Kasvismaailmaan sarjakuvien kautta

Kouluissa kasvisten syöntiin kannustetaan maittavilla ruuilla. Keittiöihin toimitetaan sadonkorjuuajan ruokaohjeita ja kampanjajulisteita. Koululaisia houkutellaan kasvisten maailmaan myös ”Hevi-diggarin huikea päivä” -sarjakuvakilpailulla. Kilpailussa nuoret suunnittelevat omia sarjakuvahahmoja ja -seikkailuja.

Terveyttä kasviksilla -kampanjan toteuttavat yhteistyössä Kotimaiset Kasvikset ry, Suomen Syöpäyhdistys ry ja Suomen Sydänliitto ry. Kampanjatapahtumat tavoittavat noin 23 000 koululaista ja 1 400 opettajaa ympäri Suomen. Opetuksen tueksi tarjotaan puuhavihkoja, opettajan oppaita sekä Raastava nälkä -keittokirjoja.

Tällä viikolla ilmestyi myös Finfood Oppimateriaalin ja Kotimaisten Kasvisten yhteistyössä koostama esikouluikäisten kasvisaineisto opetus-, leikki- ja tehtävävinkkeineen. Aineisto löytyy internetistä www.finfood.fi/oppimateriaali