Karilan keittiöyrtit yleisön nähtävissä 25.8.2004

Ovet ovat avoinna Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Ekologisen tuotannon yrttitarhassa Mikkelissä Karilassa ke 25.8.2004. Iltapäivä on suunnattu suurkeittiöväelle ja yrttien käyttöön ja uutuuksiin perehdytään klo 12 alkavassa seminaarissa Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen tiloissa. Iltapäivän yrttitarhakierros alkaa MTT Ekologinen tuotanto Karilassa klo 15.00.

Iltakierros yrttitarhassa sopii kaikille yrteistä kiinnostuneille, niin käyttäjille kuin kasvattajillekin. Yrttitarhasta voi saada ajatuksia kotipihaankin, sillä monet yrtit ovat kovin kauniita.Molemmilla yrttikierroksilla esittelijänä on yrttitutkija Bertalan Galambosi. Luvassa kävijöille on mielenkiintoisia kasveja, tuoksuja, makuja, väriloistoa sekä kokoelma Ulla Lehtosen reseptejä. Tuttujen kasvien rinnalla on nähtävissä uutuuskasveja, kuten suvikynteli, rohtosamettikukka, karhujuuri, rantaputki …

Lisäksi Mikkelin pääkirjaston ala-aulassa on keittiöyrttiteemaan liittyvä näyttely 16.8. –4.9.2004.

Keittiöyrttiseminaarin ohjelma

Elokuun 25. päivänä pidettävän seminaarin tavoitteena on tehdä tunnetuksi keittiöyrttejä ja lisätä niiden käyttöä ja tuoda esille alueen yrttiyrittäjiä. Kohderyhmänä ovat suurkeittiöt ja hankkeen osallistujat sekä yrteistä kiinnostuneet kuluttajat.

Seminaari Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkelin auditoriossa, Lönnrotinkatu 3-5, Mikkeli

klo 12.00 Tilaisuuden avaus: vanhempi tutkija Bertalan Galambosi, MTT Ekologinen tuotanto
12.15 Yrttien käyttö suurkeittiössä: keittiömestari, kouluttaja Timo Leso, Mikkelin aikuiskoulutuskeskus
13.15 Uusia makuelämyksiä yrteistä: Bertalan Galambosi
13.30 Yrttejä ympäri vuoden: Famifarm Oy
13.45 Kahvi ja yrttituotteiden näyttely
14.45 Siirtyminen Karilaan

B) Kenttäkierros MTT Ekologisen tuotannon, Karilan pelloilla, Karilantie 2 A, Mikkeli
15.00 Tutustuminen Karilan yrttitarhaan: mm. karhunputki, rohtosamettikukka, mintut, rakuuna …
16.30 Hyvää kotimatkaa

18.00 – 19.30 Yrttitarhan esittely Karilassa kaikille yrteistä kiinnostuneille

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Osallistujat saavat seminaarimonisteen sekä kokoelman Ulla Lehtosen yrttireseptejä. Kahvi seminaarin yhteydessä omakustannushintaan. Yrttitarhakierrokselle sään vaatimat ulkovarusteet.

Tilaisuuden järjestää MTT Ekologinen tuotanto/ Boreal Herb Center, Mikkeli –hanke.