Ensimmäiset avomaan mansikat myyntiin

Ensimmäiset pelloilla kasvatetut mansikat ovat tulleet torien ja kauppojen myyntipöydille. Varhaisimmat kotimaiset mansikat on poimittu Lounais-Suomen marjatiloilta, jossa ne on kasvatettu harson alla tai muovitunneleissa. Kuluttajat pääsevät mansikan makuun maksamalla noin 3,5-5 euroa puolen litran roveesta.

-Kyse on kuitenkin vasta pienistä eristä, joiden poimintakustannukset kohoavat todella korkeiksi, kerrotaan Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Loppuviikkoa kohti mansikkaa alkaa tulla enemmän myyntiin. Mansikan pääsatokausi alkaa vasta kahden, kolmen viikon kuluttua.

Eilen puolen litran kotimainen mansikkarove maksoi Helsingin Kauppatorilla 3,80 euroa. Ensimmäisenä myyntiin oli ehtinyt kaunismarjainen ¤Jonsok¤. Lähes kaikissa kojuissa myytiin kuitenkin edelleen ruotsalaisia marjoja.