Talvituhoissa vedotaan force majeure -ehtoon

Viime vuoden poikkeukselliset säät ovat aiheuttaneet paljon vahinkoapihojen, puistojen ja jopa metsien monivuotiselle kasvillisuudelle. Tässävaiheessa vahinkojen lopullista määrää ei voida täsmällisesti esittää.Vauriot tulevat vähitellen esiin kevään edetessä, kertoo erikoisneuvoja JYRI UIMONEN Puutarhaliitosta.

Lämpötiloiltaan viime vuosi jakautui kahteen osaan. Tammi-elokuu olikeskimääräistä lämpimämpää lähes koko maassa. Lämmin päättyi hyvin nopeastisyyskuun puolivälissä. Loppuvuosi oli pitkän ajan keskiarvoihin nähden kylmätai hyvin kylmä. Syys-marraskuun keskilämpötila oli maan etelä- jakeskiosissa paikoin lähes ennätyskylmä. Terminen talvi alkoi koko maassalokakuun puolivälissä, mikä oli maan eteläosassa ennätyksellisen varhainenajankohta. Terminen syksy jäi ennätyksellisen lyhyeksi, 4-5 viikkoon, kun senormaalisti on kaksi kuukautta.

– Jo kesän poikkeuksellisen ankara kuivuus on rasittanut ja jopa tuhonnutkasveja. Taimitarhaviljelyä kuivuus ei haitannut, sillä keinokastelullavoitiin paikata vesivajetta. Sen sijaan viheralueilla ei voitu antaa kasvientarvitsemaa vesimäärää. Näitä kuivumisvaurioita taimitoimittaja ei voi ottaavastuulleen, toteaa Uimonen.

Aikaiset pakkaset yllättivät talveen valmistautumattomat kasvit

Pahimmat seuraukset poikkeuksellisista sääoloista johtuvat harvinaisenvarhaisesta ja ankarasta talventulosta. Tuleentumattomat kasvit eivätkestäneet lokakuun kovaa pakkasjaksoa. Jopa meidän luontainenmetsäkasvillisuutemme, männyt ja kuuset, ovat kärsineet kuivuuden japakkasten yhteis- ja erillisvaikutuksista.

– Näin on väistämätöntä, että myös meille vieraat lajit kärsivät poikkeuksellisista olosuhteista. Sekä vanhat että nuoret istutukset ovat saaneet talvivaurioita. Tämä osoittaa, että vauriot eivät ole taimesta johtuvia.

Tänä keväänä ilmenevien taimituhojen korvauksissa tulisiViherympäristöliiton mukaan noudattaa force majeure ehtoa, silläsyys-talven sääolot ovat olleet todella poikkeukselliset eikä niidenvaikutusten ehkäisemiseen ole taimitarhaviljelijällä ja taimitoimittajallaollut normaalin ammattitoiminnan piiriin kuuluvia mahdollisuuksia.