Minimukuloita Kantaperunaan

Pohjoisen Kantaperuna Oy varmistaa hyvän siemenaineksen saannin hollantilaisilla minimukuloilla. Yhtiö hankki näitä kultahippuja jo toisena vuonna peräkkäin – nyt 120.000 kappaletta. Pienten mansikoiden kokoiset mukulat maksavat euron kolmanneksen kappaleelta, mutta näin voimme varmistaa siemenperunan laatua entisestään, sanoo agrologi ASKO SEPPÄNEN.

Seppäsen mukaan yhtiöllä on kolme tukijalkaa siemenaineksen hankinnassa. Ne ovat Siemenperunakeskus, perunajalostajilta siemenperunan tuonti ja minimukuloiden tuonti. – Näin hajautamme tautien ja tuholaisten riskiä, sillä minimukulat ovat periaatteessa kliinisesti puhtaita.

Minimukuloina on tullut kolmea lajiketta: Van Goghia, Asterixia ja Victoriaa. Minimukulat kasvatetaan hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa. Viljelyssä käytetään mm. tihkuletkua ja kalsiumin lisälannoitusta. Hehtaarille istutetaan 60.000 minimukulaa.

– Seuraavana kesänä siemenaineistoa lisätään Ilomantsissa saakka, jotta virukset eivät pääse saastuttamaan niitä. Sitten niitä lisätään vielä pari vuotta ja käyttösiemeneksi ne pääsevät vuonna 2005.

– Minimukuloiden avulla lyhennämme siemenaineksen ikää vuodella, sanoo Seppänen.

Minimukuloiden pussien avaaminen on idätykseen laitto lankesivat Kantaperunan pienimmille työntekijöille Erkki Pisilälle ja Henry Karille.
– Olemme päässeet tänne päiväksi työharjoitteluun, sanovat pojat, jotka käyvät peruskoulun 7. luokkaa Pyhäjoella. Työn suoritettuaan he kyselevätkin:
– Olisko lisää järkevää tekemistä?