Kasvinsuojelu Puutarha-Sanomien nettipalvelussa

Maatalouden tutkimuskeskus on avannut tänään KasperIT-palvelun Internetissä. Palveluun pääsee myös www.puutarha-sanomat.net -osoitteen kautta klikkaamalla etusivun oikeassa palkissa olevaa linkkiä.MTT Kasvinsuojelu tuottaa runsaasti myös maksutonta perustietoa kasvinsuojelusta, joka löytyy www.puutarha-sanomat.net -portaalin kautta.

Professori Kari Tiilikkala kertoo, että interaktiiviset palvelut tulevat nopeasti lisääntymään. – Tekstiviestit ovat uusi maailma, jolla voidaan palvella hyvinkin yksilöllisesti. Ehkäpä kaupunkilainen haluaa kännykkäänsä tiedon siitä, onko mökkipalstalla tuholaisvaaraa, sanoo Tiilikkala.

– KasperIT on maksullinen, sillä sen tuottamisessa tarvitaan ajankohtaista säätietoa ja koko ajan varppeillaan olevien päivystäjien tietoja.

– Viljelijälle on tärkeää, että tuholaiset pystyttäisiin ennakoimaan niin, että vältyttäisiin mahdollisuuksien mukaan torjunta-aineiden käytöltä tai niiden käyttö pystyttäisiin ajoittamaan juuri oikeaan ajankohtaan. Tällöin saadaan hyvä torjuntateho vähäisellä torjunta-aineiden käytöllä. Erityisesti kotipuutarhoissa on jäämävaara suuri, kun pieniä pinta-aloja käsitellään, varoittaa Tiilikkala.

Suuri osa MTT Kasvinsuojelun palveluista on maksutonta perustietoa, joka löytyy netistä. – Sieltä löytyvät kasvikohtaisesti taudit ja tuholaiset. Tuholaisista on myös tunnistamista helpottavat kuvat.

– MTT:n Kasvinsuojelupalvelun tarkoituksena on palvella ja neuvoa viljelijöitä ja kotipuutarhureita ja kuluttajia erilaisissa kasvintuhoojien ja asunto- ja varastotuholaisten tunnistukseen ja torjuntaan liittyvissä kysymyksissä.

– Maksuttomina palvelumuotoina ovat neuvontapalvelu puhelimitse, lehdistötiedotteet, PESSI-havaintoesitys torjunta-aineiden kulkeutumisesta ja pysyvyydestä peltomaissa

– Maksullista palvelua on näytepalvelu. jossa kuka tahansa voi lähettää näytteen Jokioisiin, kertoo Tiilikkala.