Bostaholm ottaa sadonkorjuujuhlasta kaiken irti

Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat – Skördefesten på Åland – on maakunnalle hyvin merkittävä tapahtuma. Bolstaholman kartano on osallistunut tapahtumaan jo 21 kertaa. Nuori isäntä viljelee vuokratilalla vihanneksia luomuna. Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 9/2026, katso video tämän jutun lopusta.

Mattias Sundberg ja Michelle Grönlund ovat auringonkukkapellossa, johon on tehty labyrintti sadonkorjuujuhlan vieraita varten. Kukkia myös myydään juhlassa.

PUUTARHA-SANOMAT / AHVENANMAA, GETA

Ahvenanmaan sadonkorjuujuhla järjestetään vuosittain syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, tänä vuonna 18.–20. syyskuuta. Tapahtuman aattopäivinä Bolstaholmin tilalla olivat kiivaat valmistelut. Päätila on erikoistunut lihakarjaan ja lihajalosteisiin. Nuoren isännän Mattias Sundbergin (25 v.) vastuulla on Labbnäsissä vuokralla oleva tila ja Bolstaholman vihannestuotanto.

– Olemme valmistelleet kuukauden ajan tapahtumaa, sillä meillä käy kolmen päivän aikana 12 000 – 15 000 vierasta ja busseja tulee lähes 50.  Myyjiä on parikymmentä ja tilan vuoden liikevaihdosta tulee kuudesosa tapahtuman aikana, kertoo Mattias, joka on ollut jo 5-vuotiaana myymässä itse kasvatettua sipulia kotitilan sadonkorjuutapahtumassa.

Bolstaholmaan on rakennettu lapsiperheille aktiviteettejä. Aurinkokukkapeltoon on tehty labyrintti ja olkikasoissa peuhatessa lapset voivat löytää sinne piilotettu karkkeja. Lapset voivat ratsastaa poneilla tai kokeilla myös ratsastusta mekaanisella rodeohärällä sekä ajaa polkutraktorilla rallia.

Vuokratila luomuvihannesten viljelyyn

Bolstaholman tila tunnetaan jo 1400-luvulta ja Mattias Sundberg edustaa nykyomistajien neljättä polvea. Hän otti 19-vuotiaan maatilan vuokralle Labbnäsistä, läheltä päätilaa. Vuokratilalla on viljelyalaa noin 30 hehtaaria ja tuotantosuunta on luomuvihannesten viljely. Yhdessä kotitilan kanssa Sundbergeillä on viljelyssä 150–160 hehtaaria.

Lue artikkeli kokonaan Puutarha-Sanomien numerosta 9/2026, puutarha-sanomat.fi –>Lehdet. Näköislehden hinta on 5€, tilaajille 220 lehden arkisto on ilmainen!