Keskitalot pohtivat talvituotannon tulevaisuutta

Keskitalon puutarha on yksi ensimmäisiä ympärivuotisia tomaatintuottajia. Talvitomaatin viljelyalaa on pienennetty ja sen tulevaisuus on epävarmaa sähkön hinnan noustua pilviin. Viljelijäksi ryhtynyt diplomi-insinööri Vesa Keskitalo on rakentanut led-valaisimen prototyypin, joka voisi hyödyntää sähkön hintavaihtelut. Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 6/2022. Katso video tästä jutusta.

PUUTARHA-SANOMAT / MYNÄMÄKI

Lasse Keskitalo tarkistaa, löytyykö lehden alapinnalta jauhiaisperhosen munia. Puutarhassa on useiden vuosien kanta Macrolphus-ludetta, joka pitää jauhaiset ja monet muutkin tuholaiset kurissa.

Lasse ja Eija Keskitalo jatkoivat 1970-luvulla Lassen vanhempien Kaukon ja Tertun perustamaa puutarhayritystä.  

– Teimme puutarhasta jo vuonna 1994 osakeyhtiön ja osakkeita on voinut joustavasti siirtää meidän lapsille. Minä jäin virallisesti eläkkeelle heinäkuun alussa, mutta jatkan työntekoa, kertoo 68-vuotias Lasse.

Lapsista yrityksessä työskentelee Tea ja Vesa.  Vesa valmistui 2021 diplomi-insinööriksi ja hän päätti jäädä perheyhtiöön töihin.

– Olen voinut hyödyntää opintoja täällä kasvihuoneyrityksessä. Työmatkakin on lyhyt, kun asun vieressä, sanoo Vesa.

Vesa Keskitalo poikansa Kaapon kanssa.


Sähkön hinta askarruttaa

Keskitalon Puutarha Oy kasvihuoneala on 1,8 hehtaaria, joka koostuu erillishuoneista. Lasse sanoo, että helleaikaan muovihuone on parempi kuin lasihuone, sillä muovi hajottaa säteilyn.

– Ratkaisimme sadon kuljetusongelmat jo yli 20 vuotta sitten rakentamalla kuljetusradat huoneista pakkaamoon. Rata kulkee maan alla alittaessaan tien.

Ennen vuosituhannen vaihdetta Keskitalo siirtyi ympärivuotiseen tomaatin viljelyyn. Siihen aikaan kurkun valoviljely oli jo yleistynyt, mutta tomaatin talvituottajia ei juuri ollut. Huoneisiin asennettiin 220 W/m2 -tehoiset suurpainenatriumlamput.

– Meillä oli koko pinta-ala talvituotannossa, mutta olemme sitä vähentäneet ja nykyisin on ollut 5000 neliötä ympärivuotisessa tuotannossa. Ensi talvi on auki. Mitä tehdään, kun sähkön hinta on ollut kesälläkin hyvin korkea, pohtii Lasse.

Heinäkuussa spottihinta on keskimäärin ollut yli 200 euroa megawattitunti, huiput ovat olleet 600 eurossa, mutta hintakäyrässä on myös joitakin liki ilmaisia tunteja.

– Meillä on sähköstä hyvät kiinnitykset, mutta silti tulee päälle korotuksia. Kasvihuoneviljelyssä on ollut tapana, että osa ostoista on pörssisähköä. Viime maaliskuussa voitiin purkaa kiinnityksiä ja myydä sähköä, sanoo Lasse.


Älyvalaisin tasamaan sähkölaskua

Vesa on kehittänyt langattoman sensoriverkon pohjaksi kasvihuoneen säätöjärjestelmälle, joka pystyy älykkäästi ohjaaman kasvihuoneen olosuhteita. Ohjausjärjestelmän avulla voidaan optimoida kasvien kasvua ja minimoida tuotantopanosten käyttöä. Vesa sai kehitystyöstä vuonna 2020 Puutarha-alan innovaatiopalkinnon.

 – Järjestelmän kaupallistaminen vaatisi jatkotyötä, toteaa Vesa.

Vesan toinen kehitystyö on ollut led-älyvalaisin, jota voidaan langattomasti säätää pörssisähkön mukaan.

– Led-valaisimen tehoa voidaan säätää portaattomasti. Kun sähkön hinta nousee, valo himmenee tai sammuu kokonaan. Kun sähkön hinta on edullinen, valotusta annetaan täydellä teholla.

–  Olen tehnyt valaisimesta prototyypin. Kiinasta saa nopeasti valmiit piirilevyt, kun sinne lähettää ohjelmointikaavat.

Sähköä pitää tuottaa joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Keskitalon puutarha on mukana sähkön säätömarkkinoissa. Valot voidaan katkaista, kun verkon tasapaino, 50,0 HZ, sitä edellyttää.

– Saamme mukanaolosta korvausta. Emme kuulu kuitenkaan siihen markkinaan, jolla lisätään kulutusta. Silloin valot voisivat syttyä, vaikka huone olisi tyhjä, selvittää Lasse.

– Olemme tottuneet siihen, että sähkön hinta on tasainen, mutta nyt tarjolle voi tulla täysin ilmaista sähköä.

Klikkaa videota, Vesa kertoo puutarhasta ja älyvalaisimen prototyypistä. Lue koko artikkeli Puutarha-Sanomien numerosta 6/2022.