Mäkitalon Farmi investoi uuteen tuotantolinjaan

Jouko Tikkanen Yleinen Leave a Comment

Maaliskuussa toimintansa käynnistänyt Mäkitalon Maistuvat Oy:n salaattitehdas on lähtenyt käyntiin hyvin. Eurassa Fankkeen teollisuusalueella toimivalta tehtaalta lähtee valmissalaatteja Mäkitalon Farmi -brändillä ruokakauppoihin ympäri Suomen.

Esa Mäkitalo on viljellyt kaaleja 20 vuoden ajan. Maaliskuussa käynnistyi salaattitehdas.

– Myynti on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Suosituin salaattimme on nyt ylivoimaisesti Kanacaesar mutta myös taco-salaatit myyvät todella hyvin, iloitsee toimitusjohtaja ja Farmin isäntä Esa Mäkitalo.

Mäkitalon Farmin salaattikauppa käy niin hyvin, että yritys investoi uuteen tuotantolinjaan, jonka on tarkoitus käynnistyä loppukesällä. Uuden tuotantolinjan myötä palkataan lisää työntekijöitä.

–Salaattitehtaalle palkattiin työvoimakoulutuksen kautta alkuun parikymmentä työntekijää ja määrää on kasvatettu koko ajan. Olemme saaneet työntekijöitä tosi hyvin ja nyt salaatteja tehdään kahdessa vuorossa.

– Salaattitehtaan vauhdikkaaseen käynnistämiseen ja tuotannon kasvuun liittyy samaan aikaan monta tarinaa. Lähiruokaa ja suomalaista tuotantoa arvostetaan, ennakkoluuloton yrittäminen palkitaan ja laajoihin verkostoihin perustuva yrittäminen jakaa onnistumisia laajalle joukolle toimijoita alkutuottajista työntekijöihin ja kuluttajiin, iloitsee Euran kunnanjohtaja Juha Majalahti.

HKScanin siipikarjatuotannolta vapautuneeseen Euran kiinteistöön saneerattiin tuotantotilat salaattitehtaalle talvella. Mäkitalon Farmi -brändillä markkinoilla myytävät annossalaatit erottuvat kilpailijoistaan vahvalla paikallisuudella. Salaatit valmistetaan pääasiassa omista ja lähiseudun tuottajien raaka-aineista. Esimerkiksi salaateissa käytettävät kaalit tulevat Mannilasta Mäkitalon omalta farmilta. Kaikki salaateissa käytettävä liha on 100 % kotimaista HK®- ja Kariniemen® lihaa, joiden toimittajana on HKScan.

Puutarha-Sanomien numerossa 5/2021 on Esa Mäkitalon haastattelu ja juttu otsakkeella ”Mäkitalon salaattitehdas käynnistyi”

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!