Joulukukkakauppa kävi kiivana

Jouko Tikkanen Uutiset, Yleinen Leave a Comment

Korona on aikaistanut ja vilkastuttanut joulukukkakauppaa. Puutarhat ovat jo lähes tyhjentyneet kukista, kun ostokset on tehty tavanomaista aikaisemmin. Kasvihuoneissa on tilaa pitää turvavälejä. Puutarhat toimittavat kukkia paljon myös suoraan kuluttajille ja verkkokauppa on yleistynyt.

Skogsterin puutarhassa Sipoossa käärittiin kukkapaketteja ennätysvilkkaasti.

Kauppapuutarhaliitto arvioi koko joulukukkasesongin arvoksi noin sata miljoonaa euroa. Luku sisältää myös tuontikukat kuluttajahinnoin. Noin 70 prosenttia kotitalouksista hankkii kukkia joko omaksi ilokseen tai joulutervehdyksiin muille.

Lukuisten kuluttajatutkimusten mukaan kuluttajille on yhä tärkeämpää tuotteiden kotimaisuus. Joulukukkien kestosuosikeista eli joulutähdistä, hyasinteista, ritarinkukista ja tulppaaneista valtaosa viljellään kotimassa. Lähiviljelyn ansiosta kotimaiset joulukukat ovat laadukkaita ja ilahduttavat pitkään.

Joulukukkien viljely käynnistyi varhaisimmillaan jo ennen juhannusta ensimmäisten joulutähtien pistokkaiden istutuksilla. Suomessa kasvatetaan noin 1,5 miljoonaa joulutähteä. Punaisten joulutähtien lisäksi markkinoilla on valkoisia joulutähtiä sekä upeita erikoislajikkeita.  Uusia värejä ja lajikkeita tulee vuosittain erityisesti joulutähdelle, mutta perinteiset lajikkeet pitävät pintansa. Joulutähden käyttö leikkokukkana on myös palaamassa muotiin vuosikymmenien tauon jälkeen.

Joulu aloittaa myös sipulikukkien sesongin. Hyasinttien ja ritarinkukkien sipulit istutettiin syksyllä. Jouluksi viljellään vajaat kolme miljoonaa hyasinttia, yli miljoona ritarinkukkaa ja noin viisi miljoonaa tulppaania. Sipulikukkien suosikkivärit jouluna ovat punainen, valkoinen ja vaaleanpunainen. Itsenäisyyspäivän tienoilla myydään erityisesti sinistä hyasinttia. Sipulikukkien kausi jatkuu joulun jälkeen tulppaaneihin.

Joulutähtien ja sipulikukkien lisäksi Suomessa viljellään jouluksi myös noin miljoonaa muuta ruukkukukkaa. Näitä ovat esimerkiksi atsalea, joulukaktus, jouluruusu ja tulilatva. Kotimaisia joulukukkia viljelee Suomessa reilut sata puutarhaa.

PUUTARHA-SANOMAT toivattaa Hyvää Joulua lukijoilleen.  Lehden joululahjana on lehtiarkiston avaaminen jouluksi: Voit lukea ilmaiseksi 163 Puutarha-Sanomat -lehteä, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2004-2020. Sieltä löytyy yli tuhat yritystarinaa ja roppakaupalla vinkkejä viljelyyn ja markkinointiin. Arkisto sulkeutuu 10.1. 2021. Lehden tilaajille arkisto on ilmainen kaiken aikaa,muille 5 €/lehti.   Arkistoon pääset klikkaamalla tästä.

 

 

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!