Vaikuta Suomen GLOBALG.A.P:n sisältöön

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Puutarhaliitto ry on käynnistänyt Ruokaviraston avustuksella hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda ja soveltaa Suomen oloihin kansainvälinen GLOBAL.G.A.P.-laatujärjestelmä. Laatujärjestelmät turvaavat alkutuotteiden myynnin kotimaassa tukkukaupalle, minkä lisäksi tämä laatujärjestelmä mahdollistaa suomalaisten kasvisten ja ruokaperunan viennin.

Puutarha-Sanomat lehden numerossa 9/2019 oli laaja artikkeli laatujärjestelmistä, lue se digitaalisesti tästä linkistä

Hankkeen alussa perustetaan kansallinen toimintaryhmä KATTRY, jonka tehtävänä on soveltaa laatujärjestelmä ja sen sosiaalisen vastuun lisäosa, GRASP, Suomen olosuhteisiin ja lainsäädäntöön. GRASP-lisäosan avulla turvataan kansainvälisessä kaupassa muun muassa työntekijöiden ja heidän perheittensä inhimilliset olot.

Varsinainen laatujärjestelmä puolestaan varmistaa sen, että viljelytuotteiden tuotannossa huomioidaan muun muassa tuotanto- ja ympäristöasiat kansainvälisesti päätettyjen kriteerien mukaisesti. GLOBALG.A.Pn kotimaa on Saksa, mutta järjestelmän Farm Assurer-kumppaneita on ympäri maailmaa. Suomea edustaa järjestelmässä Puutarhaliitto ry.

Nyt haetaan pilottitiloja ja yhteistyötahoja

Puutarhaliitto on perustanut suomalaisen toimintaryhmän KATTRYn soveltamaan ja päivittämään järjestelmää meille. Jäsenyys tässä ryhmässä on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille ammattilaisille.

Ryhmän tehtävänä on soveltaa kansallisen lainsäädännön vaatimukset muun muassa työehtojen osalta GRASP-lisäosaan ja olla vaikuttamassa koko laatujärjestelmän kehittämiseen. Jäsenorganisaatioksi haluavat täyttävät GLOBALG.A.P.in sähköisen ilmoittautumislomakkeen, joka löytyy www.puutarhaliitto.fi -sivuilta.

Puutarhaliitto ry etsii nyt myös peruna- ja puutarhayrityksiä pilottitiloiksi, joissa GLOBALG.A.P:n vaatimuksia sovelletaan käytäntöön. Kokemusten perusteella laaditaan ohjeita ja tuki- sekä koulutusmateriaalia tulevaa laatujärjestelmän auditointia varten. Pilottitilat hyötyvät mukana olosta muun muassa siksi, että koulutus osana hanketta on heille maksutonta.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!