Ulkomaisen työvoiman saanti epävarmaa – kotimaista työvoimaa veroporkkanoilla?

Suomalaiset marja- ja vihannestilat tarvitsisivat noin 10 000 kausityöntekijää, jotka ovat tulleet pääosin Ukrainasta ja Venäjältä. Heitä tarvitaan jo huhtikuusta alkaen ja marjanpoiminnassa huipputarve on juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Kausityövoiman saannilla on kiire, sillä peltotyöt alkavat jo huhtikuussa. Avomaalla mansikan poiminta alkaa juhannuksen aikoihin, jolloin tilapäisen työvoiman tarve on huipussaan-.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila jatkuu ainakin kesään saakka. Viljelijöillä on suuri huoli, kuinka taimet saadaan istuttua, marjat kerättyä ja sadonkorjuut hoidettua.

– Nyt on selvää, että ensi kesän kausityövoiman saanti kolmansista maista tulee olemaan haastavaa, toteaa Miika Ilomäki Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta jäsenistölleen osoittamassa sähköpostissa.

– Olemme saaneet Maahanmuuttovirasto Migristä tiedon, jonka mukaan he käsittelevät tällä hetkellä ainoastaan kausityöoleskelulupia (3–9 kk). Kausityöoleskelulupia ei voi hakea tällä hetkellä kuitenkaan enää, sillä luvat vaativat tunnistautumisen Suomen edustustossa kohdemaassa. Suomen edustustot ovat olleet suljettuina 19.3. alkaen toistaiseksi.

Rajat ovat kiinni ja ainoastaan välttämätön työmatkaliikenne sallitaan. Kausityötä ei ole tällä hetkellä määritelty välttämättömäksi työmatkaliikenteeksi tai muuksi välttämättömäksi liikenteeksi.  Tulkinnan muuttuessa työvoiman matkustaminen esimerkiksi Ukrainasta Suomeen olisi vaikeaa, sillä normaali liikenne ei toimi.

Charter-lennoilla työvoimaa?

Ukrainalaisen työvoiman välitystä hoitava Alexander Ganchev ehdottaa tilauslentoja.

– Neuvottelin ukrainalaisen SkyUp-lentoyhtiön kanssa, ja Veikko Raivio lähetti pyynnön Finnairille. Saimme myönteisiä vastauksia molemmilta yrityksiltä. He voivat lentää ja laskeutua mille tahansa kentälle Suomessa.

Alexander Ganchev ehdottaa tilauslentoja.

– Tärkeintä olisi saada virallinen lupa Suomen rajaviranomaiselta, että määräaikaisen oleskeluluvan saaneiden ja kausityötodistuksella olevat voisivat ylittää rajan. Mielestäni jokaisen viljelijän olisi taattava näiden ihmisten karanteeni.

Ganchev aikoo sitoutua järjestämään matkustajat lennoille, kunhan saadaan virallinen lupa työntekijöiden saapumiseen.

Houkuttaisiko verovapaus suomalaiset pelloille?

Puutarha-Sanomien päätoimittaja Jouko Tikkanen ehdotti Helsingin Sanomien lukijalta -palstalla (20.3.2020), että kotimaisen työvoimaa saamiseksi tarvitaan piiskan sijaan porkkanoita.

– Valtiovalta haluaa järein toimin turvata ihmisten terveyttä, lievittää yritysten tappioita ja turvata lomautettaville työntekijöille toimeentulon. Valtuuslain myötä voisi suomalaisilta edellyttää, että myös peltotyöt ovat kelpaavia töitä.

Peltotyö on fyysisesti rankkaa eikä se ole sitten 90-luvun houkutellut tarpeeksi suomalaisia tekijöitä, vaikka tiloilla noudatetaan työehtosopimuksen mukaista palkkausta ja muita velvoitteita.

– Piiskan sijaan voitaisiin ideoida myös porkkanoita, mitkä houkuttelisivat ihmisiä poimimaan marjat talteen. Vitamiineja tarvitaan ensi talvena.

Mitä ”porkkanat” voisivat olla?

Jouko Tikkanen esitti 20.3. ministeri Jari Lepälle ja MTK:lle, että peltotyöt voitaisiin rinnastaa tilapäisesti luonnonmarjojen poimintaan, josta ei tarvitse maksaa veroa.

– On myös harkittava, voisivatko peltotöihin lähtevät työttömät ja lomautetut säilyttää osin etujaan, jottei tukien menettäminen tule esteeksi tarjotun työn tekemiselle. Viljelijöiden tulisi puolestaan saada helpotusta työnantajamaksuihin.

Tikkasen mukaan peltotöiden tilapäinen verovapaus olisi varsin neutraali toimenpide valtiontalouden kannalta.

– Jos marjat jäävät poimimatta ja vihannekset viljelemättä, ei valtiokaan voi saada verotuloja. Satotulojen menetys aiheuttaisi valtiolle myös suurta maatilojen tukemisen tarvetta.

Jouko Tikkanen ehdottaa, että kotimaisen työvoiman saamiseksi peltotyöt voitaisiin rinnastaa tilapäisesti luonnonmarjojen poimintaan, jolloin ansioista ei tarvitsisi maksaa veroa.