Yksipuolinen kasvinviljely köyhdyttää pellon ja sadot laskevat. OSMO-hankkeessa viljelijät oppivat tunnistamaan kasvukuntoa rajoittavia tekijöitä ja tekemään korjaavia toimenpiteitä heidän omille tiloille laadittujen suunnitelmien pohjalta. Artikkeli on julkaistu Puutarha-Sanomat -lehden numerossa 2/2019.
[PUUTARHA-SANOMAT: MIKKELI]
Helsingin Yliopiston Ruralia-instituutin projektipäällikkö Jukka Rajala on vetänyt kolmivuotista OSMO-hanketta, jossa käytännön viljelmillä selvitettiin syitä, miksi jokin tilan lohko on heikkotuottoisempi kuin toinen.
– Tutkimuksessa oli mukana ongelmalohkoja kahdeksalla tilalla. Niistä kaksi oli satakuntalaisia vihannestiloja ja yksi eteläpohjalainen perunatila, kertoo Rajala.
OSMO-hankkeen koko nimi on pitkä; Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä. Hanke kohdistui rannikkomaakuntiin, sillä se sai rahoitusta mm. Itämeren suojelurahastosta. Tilakokeiden lisäksi hanke järjesti maakuntien viljelijöille 15 syventävää kurssia ja 20 pellonpiennarpäivää. Parilla kymmenellä vihannesviljelijällä oli oma osaamisryhmänsä.
Kemiallinen viljavuus
Rajalan mukaan syyt pellon heikkoon kasvukuntoon ovat moninaiset.
– Pellon toimintakykyyn vaikuttavat kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet. Vuosikymmenten ajan huomio on ollut vain kemiassa eli ravinteiden määrissä, joita on hoidettu väkilannoitteilla.
– Nyt siinäkin ilmenee puutteita: Aiemmin Kemiralta sain hyvin hivenlannoitteita, mutta nyt hivenravinteet joudutaan ruiskuttamaan lehdille. Hivenet menevät kuitenkin vain kasveille ja maa jää ilman, toteaa Rajala ja kertoo itsekin joutuneensa tilaamaan lannoiteboraattia suoraan Englannista.
Jukka Rajala sanoo, että yhtään yksittäistä yhteistä tekijää hyvän ja huonon kasvukunnon taustalta ei löydetty, vaan hyvä kasvukunto syntyy monen pienen tekijän yhteisvaikutuksesta.
– Pellot ovat yksilöllisiä ja jokaisella pellolla on omanlaisensa puutteiden yhdistelmä.
Fysikaalinen viljavuus
– Selvimmin tuli esiin maan mururakenne. Se oli lähes aina tilan lohkoista paras hyväkasvuisilla lohkoilla ja huonoin huonokasvuisilla lohkoilla.
Varsinais-Suomen savialueilla erityisongelmana oli korkea magnesiumin pitoisuus suhteessa kalsiumiin.
– Suuret magnesiummäärät altistavat savimaat liettymiselle ja heikentävät kestävien murujen kestävyyttä, tietää Rajala. Tällöin maa on herkkä tiivistymään ja kuivuu huonosti, koska vedenläpäisykyky on heikko; liika vesi ei pääse salaojiin riittävän nopeasti.
Yhdellä satakuntalaisella hietamaalohkolla oli multavuus alle 3 prosenttia, mutta silti ravinteita oli runsaasti lukuun ottamatta booria, rikkiä ja mangaania.
– Lohkon haasteena oli sen alhainen kationinvaihtokapasiteetti, mikä rajoitti mahdollisuuksia saada pysymään maassa riittävästi kasveille käyttökelpoista kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia. Toisaalta lohkon korkea fosforipitoisuus rajoitti multavuuden nostoa orgaanisen aineen avulla, kertoo Rajala ongelmasta.
– Vähämultaisella hietamaalla maan murujen liettymiskestävyys on hyvin huono ja rakenne helposti luhistuva.
Maan tiivistymistä vältettävä
Hyväkuntoiset lohkot ovat paremmin kuivattuja ja parempirakenteisia kuin huonot lohkot. Pellon tiivistyminen korostaa kasvukunnon eroja, mutta myös tiivistynyt pelto voi kasvaa kohtuullisesti, jos mururakenne on muutoin kohtuullisen hyvä eikä ylimääräistä vettä kerry liikaa maahan.
– Yksinkertainen tapa on kaivaa maahan kuoppa ja katsoa, miltä maan mururakenne näyttää ja kuinka kasvien juuret ovat kehittyneet. Jos maa on tiivistynyt, kuoppaan kertyy vettä ruokamultakerroksen ollessa märkä.
Koetiloilta löytyi maan tiivistymiä, jotka olivat joko ruokamultakerroksessa tai syvemmällä. Tiivistymiä syntyy raskailla koneilla ajettaessa. Kevättöissä rengaspaineet tulisi laskea alle 0,5 baarin. Tiivistyminen voi olla niin voimakasta, että se estää juurten kasvun.
– Tiivistymiä viljelijät poistivat ruokamultakerroksesta kultivaattorilla tai lautasäkeillä. Yli 30 sentin syvyydessä oleviin tiivistymiin tarvitaan jankkurointia.
Rajalan mukaan maan vedenläpäisykyvyn testauksessa on hyvänä apuvälineenä pohjaton kattila.
– Lohkot ovat erilaisia. Toisilla lohkoilla suorakylvö toimii, toisilla ei. Peltoa on hoidettava yksilöllisesti ja niitä on hoidettava eri tavalla.
Biologinen viljavuus
Maan biologista kasvukuntoa määritettiin hankkeessa laboratorioanalyysein ja aistinvaraisesti. Kasvien käyttöön vapautuva typpi vaihteli tutkimuslohkoilla 83–208 kilon välillä. Korkeimmat arvot saatiin lohkoilta, joille oli annettu runsaasti kananlantaa aiempina vuosina. Alhaisimmat arvot olivat lohkoilla, joissa ei oltu käytetty eloperäistä lannoitusta tai viherlannoitusta.
– Vaikka biologinen kasvukunto olisi laboratoriotulosten perusteella ollut lohkolla hyvä, lierojen määrä saattoi olla huomattavan pieni tai ne puuttuivat kokonaan. Tiiviissä ja hapettomassa maassa lierot eivät viihdy, summaa Rajala.
Koelohkoilla maan rakennetta ja biologista viljavuutta parannettiin eloperäisen aineksen lisäyksellä. Sitä toteutettiin viherlannoituksella ja vaihtamalla kivennäislannoitteet eloperäisiksi kuten kananlannaksi.
– Maan pieneliöstö tarvitsee ruokaa.
Resurssitehokkuus lähtee kasvukunnosta
Agronomi Jukka Rajala on koko työuransa ajan painottanut viljelymaan kokonaisvaltaista huolenpitoa ja hän on edistänyt luomuviljelyä. OSMO-hankkeen tiloista kolmasosa oli luomutiloja.
– Nyt myös tavanomaista viljelyä harjoittavilla viljelijöillä on kova kiinnostus maan kasvukuntoon. Hankkeessa opastettiin havainnoimaan pellon puutteet ja tekemään korjaavat toimenpiteet omalle tilalle tehdyn kasvukunnon hoitosuunnitelman mukaisesti. Pellon toimintakyvyn palauttaminen vaatii määrätietoista monivuotista työtä.
– Päätavoitteena hankkeessa on ollut lisätä viljelyn resurssitehokkuutta hoitamalla maan kasvukuntoa kokonaisvaltaisesti, jolloin saadaan parempia satoja vähemmällä lannoituksella ja siten säästetään ympäristöä ja viljelijän kukkaroa.
– Tämä on ollut yhteistyöprojekti, jossa on ollut mukana viljelijät, tutkimus ja neuvojat sekä monet yritykset. Kaikki me olemme tästä oppineet, kiittelee Jukka Rajala.
OSMO-hankkeen raportit löytyvät netistä maan-kasvukunto.fi -sivustolta. Hanke on saanut vielä tämän vuoden jatkoaikaa, jolloin hankkeesta tehdään lisää raportteja, opasmateriaalia ja pidetään seminaareja. Rajalan lisäksi hankkeessa ovat työskennelleet tutkijat Tuomas Mattila ja Ritva Mynttinen sekä neuvojia maakunnista.
OSMOn päärahoittajana on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 ja sieltä Vesien suojelun ja ravinteiden kierrätyksen erillisrahoitus, jonka hallinnoijana on Varsinais-Suomen ELY-keskus. Muina rahoittajana ovat olleet yritykset (Eurofinns Agro Oy, SoilFood Oy, Ecolan Oy) ja viljelijät kurssimaksuin sekä Luonnonmukaisen tuotannon edistämissäätiö ja Rikalan Säätiö.
Raportteja OSMO-hankkeesta (ladattavissa maan-kasvikunto.fi -sivustolta):
- Tuomas J. Mattila, Veera Manka, Jukka Rajala, Heikki Ajosenpää, Jari Luokkakallio ja Marja Tuononen: Kuinka maan kasvukuntoa kehitetään? Havaintoja kahdeksalta tilalta Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Raportteja 189.
- Uusia menetelmiä maaperästä vapautuvan typen määrän arviointiin. Ossi Kinnunen, Tuomas. J. Mattila ja Jukka Rajala. 2018. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Raportteja 188.
- Pikamenetelmät kasvin ravinnetilan kuvaajana. 2018. Mattila, Tuomas J.; Manka, Veera; Rajala, Jukka. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Raportteja 185.
- Mattila ja Rajala. Kationinvaihtokapasiteetin määritys ja käyttö viljavuusanalyysin tulkinnassa. 2018. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Raportteja 179.
- Mattila ja Rajala. Miten vältän maan tiivistymisen renkaiden avulla. 2018. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Raportteja 175.
- Mattila ja Rajala. Mistä tunnistaa hyvän kasvukunnon? 2017. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Raportteja 171.