Perunan satoon hieman parannusta

Peruna kasvaa viime vuodesta vain 4 prosenttia ja sen ennustetaan olevan 555 miljoonaa kiloa. Jos pääosa sadonkorjuusta onnistuu ilman sateita, päästään vielä kohtuulliseen, noin 3,6 miljardin kilon, viljasatoon. Viljasato olisi siten pari prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Sen sijaan rapsista, herneestä ja härkäpavusta voidaan odottaa viime vuotta suurempaa satoa.

Perunan sadonkorjuu alkaa syyskuun alussa.
Perunan sadonkorjuu alkaa syyskuun alussa.

– Viljasato on näillä näkymin pienin viiteen vuoteen, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Anneli Partala satoarvion tietojen perusteella.

Kaikkien peltokasvien satoarviot ovat kooste vaihtelevasta tilanteesta eri puolilla Suomea. Tämänhetkisten satonäkymien toteutumisen ratkaisevat lopulta korjuuhetken sääolot.

Kaurasadosta on odotettavissa kymmenyksen suurempi kuin viime vuonna eli noin 1,1 miljardia kiloa. Sato ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen suuri, sillä viime vuonna kaurasato oli pienimmillään viiteen vuoteen. Ohrasato jää viime vuoden tasolle eli 1,5 miljardiin kiloon. Vehnäsato pienenee noin 15 prosenttia ja jää alle 900 miljoonan kilon.

Viime vuoden ruissato (107 miljoonaa kiloa) oli suurin 15 vuoteen. Tänä vuonna sato putoaa jälleen alle kotimaisen kulutuksen. Satonäkymät yltävät rukiin osalta 87 miljoonaan kiloon, joka ei kata kotimaista noin 100 miljoonan kilon vuotuista kulutusta.

Perunan sato-odotukset ovat maltilliset

Herne- ja härkäpapualat kaksinkertaistuivat viime vuonna. Tänä vuonna viljelyala on yhtä suuri ja sato-odotukset ovat korkealla. Molemmista odotetaan kaksinumeroisia kasvuprosentteja sadon määrässä. Sama pätee myös rapsiin, jonka kylvöala tuplaantui viime vuodesta.

Perunan sato-odotukset ovat maltilliset. Sato näyttäisi olevan hieman viime vuotta suurempi. Sokerijuurikkaasta sen sijaan odotetaan tässä vaiheessa 15 prosenttia viime vuotta parempaa satoa. Perunan ja sokerijuurikkaan kasvukausi on tosin vielä kesken, joten niiden osalta arviot ovat epävarmoja.

Nurmikasvustot ovat pääosin hyötyneet sateista, eikä kuivuus ole juurikaan haitannut niiden kasvua. Laadullisia tappioita nurmirehusatoihin voi tulla, jos niiden korjuu viivästyy sateiden takia. Sama laadullinen riski on vielä kaikilla sadonkorjuuta odottavilla peltokasveilla.

Vuoden 2016 sato-odotukset elokuun 22. päivänä Suomen pelloilta:

– Viljasato yhteensä 3,6 miljardia kiloa (-2 % verrattuna viime vuoteen) –  Ohra 1,5 miljardia kiloa (-3%)

– Kaura 1,1 miljardia kiloa (+12 %)

– Vehnä 0, 8 miljardia kiloa (-16 %)

– Ruis 0,09 miljardia kiloa (-19 %)

– Rypsi 39 miljoonaa kiloa (-17 %)

– Rapsi 51 miljoonaa kiloa (+63 %)

– Peruna 555 miljoonaa kiloa (+4 %)

– Sokerijuurikas 467 miljoonaa kiloa (+15 %)

– Herne 33 miljoonaa kiloa (+31 %)

– Härkäpapu 31 miljoonaa kiloa (17 %)