Bioenergia avainasemassa uuden päästötavoitteen saavuttamisessa

Euroopan komissio esitteli 20.7.2016 ehdotuksensa siitä, miten EU vähentää päästöjään päästökaupan ulkopuolella – esimerkiksi liikenteessä – ja maankäyttösektorilla vuosina 2021‒2030.

Suomelle ehdotuksessa on odotuksia tiukempi 39 % päästövähennystavoite vuoden 2005 tasolta. Kovan tavoitteen pehmentämiseksi komissio esittää erilaisia joustokeinoja. Maankäyttösektorin osalta komissio päätyi esityksessään ratkaisuun, jossa koko sektorille asetetaan velvoite välttää nettopäästöt ja samalla esimerkiksi maatalouden tai liikenteen päästöjen kompensointiin sektorin toimia saa hyödyntää vain rajoitetusti.

Hakkeesta saatava energiamäärä on puutarhayrityksissa on kolminkertainen raskaaseen polttoöljyyn verrattuna.
Hakkeesta saatava energiamäärä on puutarhayrityksissa kolminkertainen raskaaseen polttoöljyyn verrattuna.

– Bioenergia-alan kannalta on tärkeää, että puun energiakäytön päästölaskenta on odotetusti hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC-ohjeistuksen mukaista eli polton päästökerroin on nolla ja päästöt otetaan huomioon maankäyttösektorilla. Ehdotuksen käytännön vaikutusten osalta keskiössä ovat metsityksen ja metsien hoidon erilainen kohtelu sekä 2018 mennessä määriteltävä vertailutaso metsien hiilinielulle. Vaikutukset Suomen kannalta sekä komission ja jäsenmaiden toimivaltuudet tulee nyt arvioida perusteellisesti, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Komission esittelemä ”kesäpaketti” sisältää myös tiedonannon vähäpäästöisestä liikenteestä.

– Liikenteen osalta on positiivista, että kehittyneillä biopolttoaineilla on selkeä rooli komission lähestymistavassa. Suomessa kehittyneet biopolttoaineet ja biokaasu ovat avainasemassa nyt esitetyn kansallisen päästötavoitteen saavuttamisessa. Siksi on hyvä, että öljyn käytön puolittaminen ja biopolttoaineiden käytön lisääminen ovat jo mukana hallitusohjelmassa, Laurikka jatkaa.


Puutarha-Sanomien numerossa 5/2016 on laaja artikkeli bioenergiasta otsakkeella ”Onko puun poltto ympäristöystävällistä?” Klikkaa lukemaan se tästä. (lehden hinta 5 €)