Puutarhatilojen lukumäärän lasku taittui

Puutarhatiloja oli viime vuonna 2350, joista kasvihuonetuotantoa harjoitti 884 ja avomaatuotantoa 1466 tilaa. Kasvihuoneyritykset ovat vähentyneet vuodesta 2010 peräti 36 prosenttia, mutta nyt lasku näyttää taittuneen, sillä vähennystä edellisestä vuodesta oli vain kaksi yritystä. Avomaatuotantotilojen määrä on laskenut vastaavana aika 14 prosenttia ja viime vuonna vähennystä edelliseen vuoteen oli 23 tilaa.

Kasvihuoneyritykset ovat kasvaneet kooltaan, mutta yritysten lukumäärä on 36 prosenttia pienempi kuin vuonna 2010
Kasvihuoneyritykset ovat kasvaneet kooltaan, mutta yritysten lukumäärä on 36 prosenttia pienempi kuin vuonna 2010

Vuonna 2015 Suomessa oli 50 999 maatalous- ja puutarhayritystä. Edellisestä vuodesta tilojen määrä väheni kolme prosenttia. Vuodesta 2010 noin 8 500 tilaa on lopettanut toimintansa. Jäljelle jääneet tilat suurenevat. Tilojen keskimääräinen peltoala oli 44 hehtaaria vuonna 2015.

Tiloista 86 prosenttia oli edelleen perheviljelmiä ja kahdeksan prosenttia maatalousyhtymiä. Perikuntien hoidossa tiloista oli vajaat kolme prosenttia ja osakeyhtiöitä oli alle kaksi prosenttia.

– Edellisestä vuodesta juuri perheviljelmät ovat vähentyneet eniten. Omistusmuodoista vain osakeyhtiöiden määrä kasvoi. Vuonna 2015 osakeyhtiöitä oli 892 eli 33 edellisvuotta enemmän, aktuaari Jaana Kyyrä Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Keski-ikäisten viljelijöiden osuus on vähentynyt

Viljelijöiden keski-ikä yksityishenkilöiden omistamilla tiloilla on nousussa. Vuonna 2015 se oli 50,8 vuotta. Neljännes viljelijöistä oli yli 59-vuotiaita ja neljännes oli alle 43-vuotiaita. Puolet viljelijöistä oli 43 – 59-vuotiaita. Alle 30-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden viljelijöiden määrät olivat lisääntyneet vuodesta 2014. Kaikissa muissa ikäluokissa viljelijöiden lukumäärä oli vähentynyt.
Suurin vähennys on tapahtunut pienissä tiloissa.

Tiloista noin 55 prosentilla taloudellinen koko oli alle 25 000 euroa vuonna 2015. Noin 30 prosenttia tiloista oli kooltaan yli 50 000 euroa.

– Sekä lukumääräisesti että suhteellisesti suurin vähennys tilamäärässä on tapahtunut pienimmässä tilakokoluokassa, joka on 2000–4000 euroa. Edellisestä vuodesta tämän luokan tilamäärä on vähentynyt 12 prosenttia, Kyyrä kertoo.

Tilat ovat joko lopettaneet toimintansa tai niiden taloudellinen koko on jäänyt maatalous- ja puutarhayritysrekisterin alarajan alle, sillä kooltaan alle 2 000 euron tilat eivät ole mukana rekisterissä.

Taloudellinen koko on laskettu SO eli standardituotosmenetelmällä (Standard Output), jossa lasketaan maataloustuotteelle keskimääräinen tuotto euroa per hehtaari tai euroa per kotieläin tilahinnoin laskettuna. Laskemisessa hintoina käytetään viiden vuoden keskiarvoja. Standardituotos ei huomioi tukia, koska EU:n maatalouspolitiikassa tuet ovat irrotettu tuotannosta.