Viherkasteelle tunnustusta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kotimaiset Kasvikset ry on palkinnut Vuoden 2015 laatutuottajaksi Viherkaste Oy:n kasvihuonevihannestuotannon alalta. Tunnustus julkistettiin Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa Nokialla.

Voit lukea Nylundien tarinan Puutarha-Sanomien numerosta 3/2007 ja lisää Viherkasteesta numerosta 1/2009.

Voit lukea Nylundien tarinan Puutarha-Sanomien numerosta 3/2007 ja lisää Viherkasteesta numerosta 1/2009.

Erkki ja Anja Nylund aloittivat vihannestuotannon vuoden 2007 alussa, kun he ostivat Erkki Lappalaisen kauppapuutarha Liperin Ylämyllyltä. Viljelyssä on ruukkusalaatteja ja -yrttejä tukkumyyntiin.
Yrittäjäpariskunta tuli alalle ilman aiempaa puutarhakokemusta. Erkki Nylundilla on hotelli- ja ravintola-alan koulutus ja hän on ollut aiemmin ollut mm. huoltamoyrittäjänä. Anja on koulutukseltaan luokanopettaja ja hänellä on työkokemusta mm. henkilöstöhallinnon parista. Ennen alan vaihdosta he olivat Shellin palveluksessa.

Nylundin astuessa remmiin kauppapuutarhan pinta-ala oli vajaat puoli hehtaaria. Pinta-alaa on laajennettu vuosina 2008 ja 2010 ja nykyisellään sitä on hehtaari. Vuonna 2010 puutarha siirtyi öljystä hakkeen käyttöön. Osanenergiasta tuotetaan nestekaasulla, josta syntyvä hiilidioksidi käytetään lannoitukseen.

Viherkaste ottaa käyttöön laajennusosan, joka nostaa kasvihuonepinta-alan lähes puoleentoista hehtaariin. Uuden kasvihuoneen tuotantoa tulee markkinoille jo joulukuussa.

Viherkasteella työskentelee yrittäjien lisäksi 12–16 henkeä vuodenajasta riippuen. Puutarha-Sanomien haastattelussa Erkki Nylund totesi johtamisen filosofiasta seuraavaa:

– Yrittäjä ovat tuloksenteon mahdollistajia ja henkilökunta on se, joka tuloksen tekee. En halua tehdä itse yhtään ylimääräistä, vaan haluan antaa onnistumisen iloa työntekijöille.
Viherkaste ottaa käyttöön laajennusosan, joka nostaa kasvihuonepinta-alan lähes puoleentoista hehtaariin. Uuden kasvihuoneen tuotantoa tulee markkinoille jo joulukuussa.

Viherkasteen tarinan voit lukea Puutarha-Sanomien numerosta 3/2007 ja numerosta 1/2009. (klikkaa, lehden hinta 5€)

viherkaste PS nro 1-2009

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!