Turvallinen kasvistuote -opas on ilmestynyt

Ruralia-instituutin Raportteja-sarjassa on julkaistu opas riskinarviointiin ja tuoteturvallisuuden hallintaan kasvisten alkutuotannossa. Kasvisten tuoteturvallisuus nousee aika ajoin otsikoihin esimerkiksi ruokamyrkytysepäilyjen tai korkeiden jäämäpitoisuuksien muodossa. Vaikka tuoteturvallisuus on suomalaisissa kasvituotteissa hyvällä tasolla, parantamisen varaakin löytyy.

Turvallinen kasvistuote -raportti on ladattavissa uutisen lopussa olevasta linkistä.
Turvallinen kasvistuote -raportti on ladattavissa uutisen lopussa olevasta linkistä.

Sertifioiduissa laatujärjestelmissä vaatimukset ovat lakisääteisiä vaatimuksia tiukempia, ja viljelijöiltä edellytetään erilaisia toimenpiteitä tuoteturvallisuuden varmentamiseksi lakisääteistä tasoa tiukemmin. Kaupan, jalostavan elintarviketeollisuuden ja kansainvälisten ruokapalveluyritysten toimijat ovat alkaneet vaatia kolmannen osapuolen sertifioimaa laatujärjestelmää myös suomalaisilta kasvisten alkutuotannon toimijoilta. Suomessa on aloitettu tänä vuonna kolmannen osapuolen sertifiointiin perustuvan järjestelmän ”IP-Kasvikset perussertifiointi” auditoinnit.

Kasvisten tuoteturvallisuus-opas vastaa kasviksia tuottavien tilojen käytännön tarpeisiin tuoteturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä sertifiointiin valmistautumisvaiheessa. Oppaassa käydään läpi keskeiset vaatimukset tuoteturvallisuudelle, opastetaan tuoteturvallisuusnäytteiden otossa ja annetaan opastusta riskinarvioinnin tekemiseen tuoteturvallisuutta koskevissa kohdissa. Oppaan liitteenä on lukuisia esimerkkilomakkeita ja ohjeita. Linkkejä lähdeaineistoon, kuten säädöksiin, on sekä tekstiin upotettuna että lähdeluettelossa.

Opas on laadittu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Mikkelin ammattikorkeakoulun ja ProAgria-Keskusten Liiton yhteistyönä. Oppaan työstön taustatukena toimi työryhmä, joka koostui kasvisketjun eri toimijoiden asiantuntijoista. ProAgrian ja kaupan edustajan asiantuntijat ovat testanneet näytteenotto-ohjeet käytännössä. Opas on tuotettu Tuorekasvisten turvallisuuden parantaminen – Tuopro -hankkeen Työpaketti 2:ssa. Hankkeen rahoitti Hämeen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

 

Linkki oppaan lataamiseksi.