Juntin puutarha 50 vuotta: Osaava uudistaa hallitusti

Jouko Tikkanen Uutiset, Videot Leave a Comment

Uusimmassa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 3/2015) on artikkeli Juntin Puutarhasta, jonka Timo Juntti perusti vuonna 1965. Nyt ohjaksissa on hänen poikansa Tero Juntti, joka rakennutti viime vuoden lopulla uutta kasvihuonealaa 2500 m2 eli kasvatti tuotantoalaa 25 %.  Puutarha tuottaa 2 miljoonaa kiloa kurkkua vuodessa.

Tero Juntti toteaa, että pisaraverhon vesivirtaus on talvella ohuempi kuin kesällä.

Tero Juntti toteaa, että pisaraverhon vesivirtaus on talvella ohuempi kuin kesällä.

Satomäärän oletetaan kasvavan vielä enemmän kuin pinta-ala, koska huoneet ovat pisaraverhojäähdytyksen ansiosta lähes suljettuja myös kesähelteillä. Suljetussa kasvihuoneessa voidaan pitää normaalia korkeampaa hiilidioksiditasoa, mikä tehostaa kasvien yhteyttämistä.

Pisaraverhon edut eivät rajoitu pelkästään suurempaan sadontuottokykyyn ja energian säästöön, vaan se auttaa myös kasvintuhoojien torjunnassa.

Ekologiaan panostaminen mahdollistaa imagon nostamisen kurkkujen markkinoinnissa, mikä on ollut tavallista vain suoramarkkinoiduilla kasviksilla. Imagoa kohottamaan Juntin Puutarha on kehittänyt oman Virkku-tuotemerkin, jota käytetään ainakin osassa tuotteita. Virkku-kurkut tullaan pakkaamaan omalla tuotemerkillä varustettuihin pusseihin.

Lue tuore artikkeli näköislehdestä, lehden hinta 5 €.

 

 

 

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!