Ruoan hinta on vain neljännekselle tärkein

Suuri osa kuluttajista arvostaa alkuperää enemmän kuin hintaa.
Suuri osa kuluttajista arvostaa alkuperää enemmän kuin hintaa.

Suomalaisten kuluttajien ostovoiman heikentyminen ja vaikea taloustilanne ovat haastaneet kaupan alaa hintakeskusteluun. Suomalaisen Työn Liiton tutkimusten mukaan hinta on kuitenkin vain joka neljännelle suomalaiselle tärkein kriteeri elintarvikeostoksilla. Yhtä lailla tärkeitä ovat ruuan alkuperä, maukkaus ja terveellisyys.

– Vilkkaan hintakeskustelun keskellä on hyvä muistaa, että suomalaisille ruokakaupassa ratkaisee kokonaisuus. Kuluttajille kokonaisuus muodostuu hinnan lisäksi muun muassa ruuan alkuperästä, hyvästä mausta ja terveellisyydestä. Pelkkään hintaan keskittyminen saattaa yksinkertaistaa liikaa kuluttajien aitoja toiveita, toteaa Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Monille kuluttajille suomalaisuus on elintarvikkeissa laadun tae ja vahva valintaperuste. Suomalaisista yli 70 prosenttia kertookin valitsevansa aina tai useimmiten kotimaisen elintarvikkeen, kun suomalainen vaihtoehto on saatavilla. Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia tietämään, mistä ruoka tulee ja minkälaiset vaikutukset paikallisten tuotteiden ostamisella on.

– Kiinnostus tuotteiden alkuperää kohtaan on kasvanut viime vuosina ja erityisesti suomalaisuus on elintarvikkeissa kovassa nosteessa. Elintarvikeyritykset voisivat vieläkin vahvemmin kertoa esimerkiksi työllistävistä vaikutuksista, joita heidän tuotteillaan on, Lausala sanoo.

Kotimaisuus työllistää
Ruokakaupan tärkeimpiä valintakritereejä kysyttäessä noin 25 prosenttia suomalaisista nostaa hinnan tärkeimmäksi kriteeriksi. Samalla tavoin noin neljännes kuluttajista korostaa tuotteen suomalaista alkuperää tärkeimpänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä. Taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen mukaan samalla tavoin tärkeitä valintakriteerejä ovat ruuan hyvä maku ja terveellisyys.

Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.
Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

– Hintakeskustelussa unohtuu, että kuluttajien kokemukseen ruokakaupan hinta-laatusuhteesta vaikuttaa monta muuttujaa. Eri kuluttajaryhmien ostokriteerit vaihtelevat jonkin verran. Esimerkiksi suomalaisia elintarvikkeita suosivat selkeästi enemmän naiset, itäsuomalaiset ja yli 65-vuotiaat, Lausala toteaa.

Lausalan mukaan kaupan hintakeskustelun rinnalla on tärkeää tarkastella laajemmin suomalaisen elintarvikealan työllistävyyttä. Kokonaisuudessaan ruokaketju maataloudesta elintarviketeollisuuteen ja kauppaan työllistää Suomessa noin 300 000 henkeä eli yli 10 prosenttia työllisistä.

– Suomalaisista jokainen voi vaikuttaa arkisilla ostopäätöksillään omaan sinivalkoiseen jalanjälkeensä. Mikäli jokainen suomalainen käyttäisi 10 euroa kuukaudessa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, syntyisi Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa, Lausala toteaa.