”Jokaisella työntekijällä on oma traktori”

Jouko Tikkanen Uutiset, Yleinen Leave a Comment

 

Traktori on käytössä myös Kokon puutarhassa.

Traktori on käytössä myös Kokon puutarhassa.

Vuonna 2013 maatalous- ja puutarhayrityksillä oli käytössä noin 150 000 traktoria. Yleistäen voidaan sanoa, että jokaisella maa- puutarhataloudessa työskentelevällä on oma traktori, sillä tiloilla on traktoreita sama määrä maa- ja puutarhataloudessa työskentelevien henkilöiden kanssa. Yleistys ei kuitenkaan sovi poimintatyövoimaa käyttäviin puutarhatiloihin. Tiedot käyvät ilmi Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne -tilastosta.

Leikkuupuimureita maatiloilla on yhteensä 33 000 kappaletta. Puimureista 16 prosenttia on yhteisomistuksessa. Puintityön ulkoistaminen on yleistä, sillä oman puimurin hankkiminen on kallis investointi. Lähes neljännes kaikista tiloista on vuonna 2013 teettänyt puintityötä urakoitsijalla. Perunannostokoneita on käytössä noin 2 100 ja sokerijuurikkaan nostokoneita noin 1 600.

Lähes 90 prosentilla tiloista on käytössä tietokone. Yleisin internet-yhteystyyppi on kiinteä laajakaista. Se löytyy noin 63 prosentilta tietokonetta käyttävistä tiloista. Myös mobiililaajakaista on varsin yleinen, sillä se on noin 57 prosentilla tiloista. Varsin monella tilalla on siis käytössä useampi yhteystyyppi.

Vajaa puolet tiloista, joilla ei ole kiinteää internet-yhteyttä ilmoittaa, että sellaista ei ole mahdollista saada tilalle. Yleisimmin tilan asioita internetissä hoidetaan tietokoneella. Lisäksi lähes kolmasosa käyttää internetiä tietokoneen lisäksi myös matkapuhelimella ja kuudesosa tabletilla.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!