Kasvinsuojeluaineiden jäämät ovat vähäisiä

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kasvinsuojeluainejäämiä esiintyi elintarvikkeissa vuonna 2011 aiempia vuosia vähemmän. Valtaosa tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Edellisvuosien tapaan näytteissä havaittiin monien eri aineiden jäämiä samanaikaisesti. Jos kuluttaja haluaa välttää kasvinsuojeluaineiden saantia, on suositeltavaa suosia kotimaisia ja EU:ssa viljeltyjä tuotteita.

Vuonna 2011 tutkittiin yli kahdesta tuhannesta elintarvikkeesta 310 eri kasvinsuojeluaineen jäämiä. Valtaosa näytteistä oli tuoreita hedelmiä ja kasviksia, viljaa ja prosessoituja elintarvikkeita. – Noin puolet tutkituista tuotteista sisälsi yhden tai useamman kasvinsuojeluaineen jäämiä. Pitoisuudet olivat kuitenkin pääosin matalia, toteaa ylitarkastaja Tomi Kekki Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Tuotteista oli määräystenmukaisia peräti 98,7 prosenttia. Määräystenvastaisista tuotteista noin 64 prosenttia oli EU:n ulkopuolelta tuotuja elintarvikkeita.

Kaikista tutkituista tuotteista hieman yli puolet, ja kotimaisista tuotteista kolmannes sisälsi analyyseissä havaittavia määriä kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Vain yhdessä kotimaisessa tuotteessa sallittu enimmäismäärä ylittyi, mutta kun menetelmän mittausepävarmuus otettiin huomioon, tuote todettiin määräystenmukaiseksi. Lisäksi kolmesta kotimaisesta tuotteesta löydettiin jäämiä aineista, joiden käyttöä ei ole hyväksytty Suomessa kyseessä oleville kasveille.

Käytössä on yhdistelmävalmisteita

Vaikka valtaosa havaituista kasvinsuojeluaineiden jäämistä oli määräystenmukaisia, sisälsi osa näytteistä samanaikaisesti useiden eri aineiden jäämiä. EU:ssa sallittujen tehoaineiden määrä on vähentynyt, mutta useita eri tehoaineita sisältäviä yhdistelmävalmisteita on tullut markkinoille aiempaa enemmän.

Kasvinsuojeluainejäämille ei ole määritetty sellaista sallittua enimmäismäärää, jossa näiden aineiden yhteenlaskettua määrää rajoitettaisiin. Jos yksittäiset jäämät tuotteessa ovat määräystenmukaisia, katsotaan tuote määräystenmukaiseksi, vaikka se sisältäisi useita eri jäämiä yhtäaikaisesti.

Näytteitä, joissa todettiin samanaikaisesti yli kymmentä eri kasvinsuojeluaineen jäämää, oli goji-marjoissa (13–17 jäämää), viinin lehdissä (17–27 jäämää), mansikoissa (10–14 jäämää) ja kuivatussa ruohosipulissa (19 jäämää). Myös palkoineen käytettävissä herneissä, vadelmissa, maustepaprikoissa ja viinirypäleissä löydettiin noin kymmenen eri aineen jäämää.

Kuluttaja voi vaikuttaa valinnoillaan

Kuluttajien kokonaisaltistumista kasvinsuojeluainejäämille on selvitetty Suomessa vuonna 2011 valmistuneessa kumulatiivisessa riskinarvioinnissa, jossa altistumisen ei todettu aiheuttavan terveyshaittaa väestötasolla. Jos kuluttaja kuitenkin haluaa välttää kasvinsuojeluaineiden saantia, on suositeltavaa suosia kotimaisia ja EU:ssa viljeltyjä tuotteita.

Suomessa tutkitaan vuosittain kasvinsuojeluainejäämiä Eviran, Tullin, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ja kunnallisten elintarvikevalvontaviranomaisten yhteistyönä. Valvonta on keskittynyt perinteisesti sellaisiin kasviksiin, hedelmiin ja viljatuotteisiin, joiden osuus ruokavaliossa on merkittävä.

Kasvinsuojeluaineiden jäämiä tutkitaan myös eläimistä saatavista elintarvikkeista. Lisäksi valvontaa kohdistetaan tunnettujen jäämäongelmien perusteella muun muassa seuraamalla Euroopan komission nopeaan hälytysjärjestelmään (RASFF) tulevia ilmoituksia.

Lue Eviran julkaisu 6/2013: Kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonta Suomessa – 2011
TÄSTÄ LINKISTÄ

Lue Eviran esite: Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?
TÄSTÄ LINKISTÄ

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!