Kasvihuonevalaistus ja säästäminen

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kilpailun kiristyminen, ammattimaisemmat osto-organisaatiot ja energian hinta ajavat viljelijöitä jatkuvasti parantamaan tehokkuttaan ja etsimään yhä uusia säästökohteita. Monesti säästäminen aloitetaan kuitenkin väärästä päästä. Kasvualustojen, lannoitten, lamppujen tai muiden tarvikkeiden hintoja tingitään loppuun asti ja ollaan tyytyväisiä näissä saavutettuihin muutaman euron säästöihin.

Suomalaisen valoviljelyn yksi suurimmista kustannuksista on valotuksesta syntyvä sähkölasku. Luonnollisesti myös suurimmat säästöt ovat mahdollisia sähkölaskussa, mutta silti harva viljelijä edes tietää mikä on valotuksen osuus heidän sähkölaskustaan.

Suomessa valotasojen määrittämiseen on perinteisesti käytetty ”wattia neliölle”-ajattelutapaa. Valoviljelyn alkuaikoina tämä on varmasti ollut suhteellisen vertailukelpoinen mittari valotasojen vertailussa, sillä käytössä oli vain 400W järjestelmä ja muutama lamppu vaihtoehto. Nykyään kun käytössä on erilaisia järjestelmiä ja suuri määrä erilaisia polttimoita on valotason vertailu asennustehoilla mahdotonta. Sähkölaskun suuruutta sillä voi arvioida, mutta valotasosta se ei kerro mitään.

Sähkön hinnan noususta huolimatta kulutusmittareita näkyy vielä harvassa huoneessa ja polttimoiden ikä tiedetään vain vuosissa tai kuukausissa kun tehokkaan tuotannon edellytys olisi tietää polttoikä tunneissa. Monesti vain oikeaan aikaan ja oikealla hinnalla tehty sähkösopimus on mahdollistanut viljelyn jatkumisen.

Kustannusten noustessa liian suuriksi ainoa ratkaisu monella viljelijällä on ollut valon käytön vähentäminen jonka seurauksena tuotantotiloja hyödynnetään vajaalla teholla. Tämä taas on ristiriidassa tuotannontehostamisen kanssa.

Valitettavan usein valaistusinvestointeja ohjaa yksittäisen lampun tai valaisimen hinta. Harva viljelijä lamppuja ostaessa huomioi että lamppu kuluttaa elinikänsä aikana ostohintaansa nähden yli kymmenkertaisen määrän sähköä. Parin euron säästö lampun ostohinnassa saattaa lampun eliniän aikana tulla kulutetuksi moneen kertaan suuremman sähkölaskun muodossa. Vaikka valotasossa ja sadon määrässä ei suurta eroa olisikaan, voi eri lampuilla sähkön kulutuksessa olla suurikin ero.

Sadon määrää ja laatua seurataan joko omatoimisesti tai pakkaajalta saadun tiedon perusteella, mutta harva seuraa kuinka monta kWh tarvitaan tuotettua kurkku- tai tomaattikiloa kohden. Uskon että monessa kasvihuoneessa löytyy paljan parannettavaa tämän tiedon hyödyntämisessä.

Investointeja tehtäessä pitäisi ottaa käyttöön elinkaarikustannusajattelu. Tämä tarkoittaa sitä että yksittäisen lampun tai valaisimen hinnan lisäksi otetaan huomioon lampun vaihtoihin ja huoltotoimenpiteisiin (esim. sytyttimen vaihdot jne.) käytetty työaika. Valitettavan usein viljelijä ei laske omalle työlleen mitään kustannusta vaikka se on kaikki pois siitä ajasta minkä viljelijä parhaiten taitaa eli viljelystä.

Tämän lisäksi erityisesti valaistuksessa suurin osa kustannuksista syntyy sähkön kulutuksesta, joten energiatehokkuus pitäisi huomioida erityisen tarkasti.Tänä päivänä myös ympäristöystävällisyys ja vihreät arvot ovat tärkeitä monelle kuluttajalle, joten ympäristötietoisen viljelijän pitäisi valita mahdollisimman ympäristöystävällinen valaistusvaihtoehto.

Lampun hyötysuhdetta (mikromoolia per watti) voidaan helposti verrata autoilussa käytettyyn polttoaineen kulutukseen. Kaikki 1,8 litran moottorilla varustetut autot eivät ole polttoaineen kulutuksen suhteen identtisiä. 400W lampuilla saattaa olla yli 10W ero sähkönkulutuksessa uutena vaikka valontuotto onkin sama. Elinkaaren loppupäässä olevalla lampulla tämä voi olla jo tuplasti enemmän.

Tehokkaimmat nykyaikaiset järjestelmät mahdollistavat valotason pitämisen ennallaan viidenneksen pienemmällä asennusteholla ja kolmanneksen pienemmällä valaisinten määrällä vanhanaikaisiin järjestelmiin verrattuna.

Jo muutaman prosentin säästö sähkölaskussa parantaa varmasti monen viljelijän kannattavuutta merkittävästi.

Säästäminen pitäisi aloittaa silloin kun siihen on paras mahdollisuus vaikuttaa eikä jälkikäteen kun kustannukset ovat jo syntyneet.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!