Lanttu on unohdettu herkku

Kotimaiset Kasvikset ry nostaa lokakuun toisen viikon teemaksi lantun. Jostain syystä lanttu on viime aikoina jäänyt muiden juuresten varjoon. Liemijuureksena ja joulupöydän laatikkoruokana lanttu toki tunnetaan, mutta muitakin käyttötapoja kannattaa kokeilla.

Lantun makuun pääsee parhaiten, kun hankkii juureksen kokonaisena. Paloitteluun tarvitset tukevan veitsen, jolla työ leikkuulautaa vasten onnistuu. Kuori lanttu lohkottuna ja käytä kuorimiseen juures- tai yleisveistä, ei perunankuorimisveistä, ja kuori melko paksulti.

Leikkaa kuoritut lanttupalat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Lanttusiivut maistuvat ajankuluna automatkalla tai television ääressä. Turhia kaloreita ei kerry. Sen sijaan saat C-, E- ja K-vitamiineja, kuitua, karoteenia, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja sinkkiä. Lantulle ominainen maku tulee sinappiöljystä. Lantussa tunnistaa samaa makumaailmaa kuin kaalissa ja nauriissa.

Lantturaaste on monelle lapsuudesta tuttu. Kotikeittiöiden koneelliset ja käsikäyttöiset vempaimet kannattaa nyt nostaa esiin ja raastaa mehevää lantturaastetta nykylapsillekin. Tuoreet hedelmäpalat, säilykehedelmät, hunajalla makeutetut salaatinkastikkeet tai kuivatut hedelmät ja marjat tekevät lantturaasteesta houkuttavan. Oheisen ”24 h -salaatin” salaisuus piilee herkullisessa marinadissa.

Uunissa hauduttaen maku tehostuu

Kypsyessään lanttu makeutuu. Monen mielestä uunissa paahdettu lanttu maistuukin kaikkein makoisimmalta. Uunilanttujen esikuva ovat hiilloksella tai hiipuvassa nuotiopohjassa pitkään kypsytetyt lanttuhaudikkaat. Täytä laakea, öljytty uunivuoka lanttulohkoilla yksin tai yhdessä muiden juurespalojen kanssa. Mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla. Yrteistä voit valita mukaan vaikkapa timjamin. Tai ripauta lanttulohkoille inkivääriä tai neilikkaa. Pirskota päälle öljyä ja anna juurespalojen hautua uunissa tunnin ajan.

Toinen herkullinen tapa on hauduttaa lanttua uunissa ruistaikinakuoressa. Ison lanttukukon sijaan voit leipoa oheisen ohjeen mukaan kätevästi pieniä lanttupiiraita, joissa on mehevä lanttusosetäyte. Joulua lähestyttäessä kaupat tarjoavat valmista lanttusosetta, ja pakastettu ruistaikina sopii hyvin kuoreksi.

Pannulle, kattilaan ja pataan

Pannulla lanttu kypsyy öljytilkassa joko suikaloituna tai pieninä kuutioina lisäkeruoaksi. Lanttukuutiot voit karamellisoida kuumalla pannulla tilkalla siirappia, hunajaa tai ripauksella sokeria. Sinihomejuusto ja piparkakkumuruset viimeistelevät tämän lanttuherkun. Karkeasta lantturaasteesta paistuvat puolestaan lanttukakkuset röstiperunan tavoin. Voit käyttää puolet lanttua ja puolet perunaa. Rakuuna tai kynteli sopii mausteiksi.

Liemijuureksena lanttu on verraton. Keitä liemipohja ydinluupaloista ja sipulista, lantusta ja muista liemijuureksista. Mausta laakerinlehdillä, pippureilla ja suolalla. Tästä voit keittää kokoon vahvan liemen tai tehdä juuressosekeiton. Perinteiseen suomalaiseen lihakeittoonkin kuuluu lanttua. Vaihteeksi kannattaa kokeilla sakeaa, alsacelaisvaikutteista liha-kasvispataa, jossa valkoviiniä sisältävä liemi hemmottelee makuhermoja ja jättää hyvän jälkimaun. Alsacen lanttu-possupadan ohje ja kuva löytyvät ohesta.

Lanttu kasvina:

  • Lanttu (Brassica napus, var. napobrassica) on vanha eurooppalainen viljelykasvi. Se on kotoisin Pohjois-Euroopasta ja ilmeisesti syntynyt useammin kuin kerran. On näyttöä siitäkin, että lanttu olisi syntynyt nimenomaan Hämeessä. Nykyään lanttu on tunnetuin Pohjoismaissa ja Saksassa.
  • Lanttua pidetään kaalin ja nauriin lajiristeymänä, josta on myös öljykasvimuoto, rapsi. Nauris on kasvina vanhempi kuin lanttu. Suomessa lanttu tuli yleiseen tietoisuuteen 1800-luvulla. Ensimmäisiä kirjallisia mainintoja löytyy 1600-luvulta.

Lanttu kielillä:

  • Lanttu-sana tulee suomenkieleen ruotsin sanasta planta = taimi. Alkujaan lanttu vaati esikasvatuksen eli taimet. Nykyään lantunsiemenet kylvetään suoraan avomaalle. Myös nimityksiä räätikkä ja räätikäs on käytetty.
  • Englantilaiset oppivat lantun viljelyn ruotsalaisilta. Niinpä lanttu on englanniksi Swedish turnip tai swede. Myös rutabaga eli ”juuripässi” -nimitystä näkee.

Lanttu viljelyssä:

  • Tavallisin Suomessa viljelty lanttulajike on voimakkaan keltamaltoinen, vihreäniskainen Globus. Östgöta ja Gry ovat tavallisia nekin, samoin punaniskainen Vige ja vilolettiniskainen Bangholm. Vanhaa suomalaista, maukasta Simo-lanttua viljellään edelleen jonkin verran. Moni Simo-lanttuun luomutuotteena tutustunut pitää siitä erityisesti.
  • Lanttusatoa korjataan elokuun lopulta lokakuun alkuun. Varastossa lantun sokeripitoisuus jonkin verran lisääntyy.
  • Lantut säilytetään varastoissa, joiden lämpötilan tulee olla lähellä nollaa astetta. Säilyvyys on paksun kuoren ansiosta hyvä kevääseen asti. Tiukan muovin sisällä lantut mätänevät, joten ne pidetään avoimissa muovisäkeissä.

Lanttu kulutuksessa:

  • Suomessa lantun kulutus keskittyy jouluun. Muutaman kuukausi ennen joulua lanttusadosta myydään 60–70%. Jatkojalostus soseeksi on lisääntynyt.
  • Eri lanttulajikkeet eroavat käytössä toisistaan. Melko kovamaltoisesta Globus-lantusta tulee kauniinvärinen ja maukas lanttulaatikko. Östgöta puolestaan sopii pehmeämaltoisena edellistä paremmin raastettavaksi.
  • Suomalainen syö lanttua reilun kilon verran vuodessa. Kulutus on vähentynyt tasaiseen tahtiin, koska käyttötapoja ei tunneta.
  • Lanttu painaa keskimäärin vähän alle kilon.