Syysistuttaisinko kirsikoita?

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Kuluva kasvukausi on ollut mainio kotimaisten hedelmäkasviemme kannalta. Runsas sato on saatu niin omenista, luumuista kuin kotipuutarhojen kirsikoistakin. Lämpösumma on eteläisessä Suomessa ylittänyt jo 1500 asteen. Sadon aikainen kypsyminen antaa aikaa myös syysistutusten tekemiseen hedelmätarhoissa.

Kirsikka on koristeellinen hyötykasvi, jonka valttina on sen sopivuus pieneenkin pihaan ja puutarhaan. Sirorakenteinen puu suosii hedelmiä tuottaakseen valoisaa kasvupaikkaa, mutta on nopeakasvuisena ja viihtyvänä kasvina monipuolinen kasvi viherrakentamisessa. Kirsikkatarhojen perustamista on viime vuosina helpottanut lajiketarjonnan runsastuminen. Nyt löytyy valinnanvaraa kotimaisista kirsikoistamme jo useista taimitarhoista ympäri eteläistä Suomea.

Ammattimaista kirsikanviljelyä ei maassamme ole, mutta monista vanhoista pihapiireistä on kartoitettu 1980-luvulta alkaen sopivia puita, joista on kerätty lisäysmateriaalia myös tutkimustarkoituksiin. Näistä puista on valikoitu sopivimmat yksilöt jatkolisäykseen ja taimitarhoille asti uusina kotimaisina lajikkeina myytäviksi.

Pohjoismaiden geenipankin projektina tehdyissä kokeissa 1990-luvun alkuvuosina kartoitettiin laajasti maassamme kasvavien kirsikkapuiden alkuperää ja kasvitieteellistä taustaa. Pälkäneellekin istutettiin tuolloin lähes 200 puun kokoelma, jossa oli 78 erilaista paikalliskantaa hapankirsikoita (Prunus cerasus). Kirsikkatarha perustettiin edulliselle kasvupaikalle aivan Mallasveden rannalle.

Kirsikoiden tyypittely kolmeen luokkaan

Hapankirsikkapuiden ominaisuuksista tehtiin edellä mainitussa tarhassa laaja selvitys, jonka perusteella kirsikat luokiteltiin kolmeen eri luokkaan: morelleihin (tummat marjat), kuulasmarjoihin (punaisia tai tummanpunaisia, kuulaita amarelleja) ja rymättylätyyppisiin kirsikoihin (lyhyt hedelmäruoti). 78 paikalliskannasta suurin osa eli 40 osoittautui olevan punaisia amarellikirsikoita ja lähes yhtä paljon eli 32 puuta oli kuulaita morelleja. Rymättylätyyppisiä kirsikoita oli ainoastaan 5 .

Ainoastaan yksi kokoelman lisäysklooni todettiin makeaksi kirsikaksi eli se kuului Prunus avium -sukuun. Makean kirsikan viljelyvaikeuksista suurin liittyy sen talvenkestävyyteen, joka ei ole yhtä hyvä kuin hapankirsikan. Kun tarkasteltiin kirsikoiden itsepölytyskykyä, tehtiin sikäli merkittävä havainto, että amarellit ja Rymättylä-tyypin kirsikat pystyivät paremmin pölyttymään omalla siitepölyllään ja tarvitsivat siis vähemmän pölyttäjäpuita kuin morellityyppiset kirsikat.

Omajuuriset taimet

Kirsikkapuu itsessään viihtyy monenlaisissa kasvupaikoissa, mutta aurinkoinen paikka lisää kukkasilmujen muodostumista ja puiden sadontuottoa. Koska kirsikka kasvaa kuitenkin Suomessa pohjoisen viljelyalueensa äärilaidalla, on sen sadontuottokyvylle leimaa-antava ominaisuus tietty jaksottaissatoisuus. Sama piirre, joka on yleinen meillä myös omena- ja luumutarhoissa.

Yleensä kaupassa saatavilla olevat kotimaiset lajikkeet ovat omajuurisia, joten ne myös uudistuvat tehokkaasti juurivesoista. Kirsikkapuulajikkeiden kokoerot voivat olla melko suuria, sampoin erot kasvuvoimakkuudessa. Täyden kokonsa puut saavuttavat usein jo alle kymmenvuotiaina. Varsinaista leikkaustarvettahan ei kirsikkapuilla juuri ole, mutta jos tarvitaan puiden madaltamista tai versoston harventamista se tehdään varhain keväällä kumivuodon estämiseksi.

Kirsikkapuut on myös hyvä tukea pieninä, sillä nopeakasvuisena puuna siitä saattaa hyvällä kasvupaikalla tulla kasvultaan melko rentovartinenkin. Myös liikaa typellä lannoittamista tulee välttää, jotta kasvu ei rehevöidy kukkasilmujen muodostumisen kustannuksella. Vanhastaan on tiedossa myös liian typenkäytön ongelma: kirsikoiden tuleentuminen ja karaistuminen syksyllä talvea vastaan saattaa häiriintyä.

Pienikasvuisista herukkapensaiden kokoisista pensaskirsikoista ei juurikaan ole poisleikattavaa, mutta esimerkiksi Sikkolan kirsikat saattavat kasvaa hyvinkin voimallisen vuosikasvun ja olla 4-5 vuoden iässä jo reheviä pikkupuita.

Koska kirsikka kasvaa meillä menestymisalueensa pohjoisrajoilla, on sillä luontaisia tuholaisia paljon vähemmän kuin etelämpänä Euroopassa. Tuhohyönteisistä on Pälkäneellä riesaa ollut lähinnä kirsikkakääriäisestä (vrt. luumukääriäinen). Pahempi ongelma on ehkä ollut kirsikan vuosiversoja ajoittain ruskettava sienitauti, joka on joinakin kesinä kuivettanut runsaastikin puiden oksia. Taudille ei sinänsä ole juuri mitään tehtävissä, mutta sairaat oksat on syytä poistaa ja hävittää kasvupaikoilta.

Linnuista riesaa

Matalakasvuisten kirsikkapuiden valttina on niiden sopivuus pienillekin pihamaille ja hedelmien helppo kerättävyys ja suojattavuus sen sijaan isokokoisten kirsikkapuiden suojaaminen linnuilta on usein lähes ylivoimainen tehtävä, sillä verkkojen asettaminen korkeisiin puihin vaatii erikoisia tukisysteemejä. Jotta kypsyvät kirsikat saisivat takuuvarmasti olla rauhassa linnuilta, pitäisi ne mieluummin sijoittaa puutarhassa sellaisille alueille, joilla luonnostaan liikutaan niin, etteivät lintuparvet pääse rauhassa verottamaan puita tyhjiksi. Jos aikoo perustaa kirsikkatarhan kaupallisessa tarkoituksessa on lintuongelman ratkaisu suunniteltava huolella etukäteen.

Ulkomailla, mm. meitä lähinnä Norjassa ja Eestissä suojataan ammattitarhoissa kypsyviä kirsikoita myös rankkasateiden aiheuttamilta roiskeilta ja marjojen halkeamiselta sekä varisemiselta puurivien päälle vedettävin suojakatoksin. Tekniikka on luonnollisesti varsin hankala ja kallis eikä koristepuutarhoissa kovin esteettinenkään näky.

Lajiketarjonta monipuolistunut

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Laukaan tutkimus- ja valiotaimiasema lisää mikrolisäysmenetelmällä nykyisin seuraavia kotimaisia kirsikkalajikkeita: Huvimajan kirsikka, Sikkolan kirsikka ja Varjomorelli.

Huvimajan kirsikka on peräisin Pälkäneeltä Hämeen tutkimusaseman kartanon vanhasta puistosta, jossa emopuut kasvavat vanhan huvimajan liepeillä. Kirsikka on kuulasmarjatyyppinen, helakanpunainen, makeahko hapankirsikka, joka on kasvupaikallaan kestänyt jo monet tuimat talvet. Emopuiden kasvupaikka Pälkäneellä on luokiteltu II-kasvuvyöhykkeeksi, joka sijaitsee Kaakkois-Pirkanmaalla III-vyöhykkeen sisällä erillisenä lämpimämpänä saarekkeena.

Laukaan Leppävedeltä Keski-Suomesta on kotoisin Sikkolan kirsikka, joka on myös kuulasmarja, helakanpunainen ja ohutversoinen puu. Sikkolan oksat kasvavat ylöspäin suuntautuvasti ja vuosikasvu voi olla hyvinkin pitkää. Puun korkeus jää omenapuita matalammaksi, mutta kasvuun lähtö on yleensä nopeaa ja kasvu runsas. Lajike on talvenkestävä III-vyöhykkeelle asti, kun taas kolmas kaupassa oleva lajike Mustilan kirsikka on tummanpunainen morellikirsikka, joka viihtyy I-II vyöhykkeillä ja hyvillä kasvupaikoilla myös III-vyöhykkeellä.

Laukaalta o tulossa markkinoille myös Yltöisten Kuulasmarja Piikkiöstä ja tuotantoon palautetaan koekentällä luotettavaksi osoittautunut Inkeroisten kirsikka.

Pilvikirsikka, Prunus pensylvanica, on kasvutavaltaan kaunis koristepuu, jota voidaan istuttaa pieniinkin pihapiireihin. Pilvikirsikasta on myynnissä myös riippaoksainen muoto lajikenimellä =Bertta=. Syötäviksi marjat ovat melkoisen happamia ja pieniäkin, joten kiven osuus hedelmästä on kohtuuttoman suuri.

Kirkkaita mehuja

Suomalaiset kestävät kirsikat ovat melko happamia ja aromikkaita hapankirsikoita, joten sellaisenaan syötäviksi ne eivät makeannälkäisille ole kaikkein halutuimpia. Makuelämyksiin päästäänkin ehkä paremmin käsiksi, jos kirsikoita marinoidaan makeammiksi, valmistetaan mehuiksi tai kerätään esimerkiksi kotiviininraaka-aineiksi.

Kirsikoiden kivien poistaminen ja sokerin tai muiden makeiden marjojen tai hedelmien kanssa marinoiminen tuovat esille kirsikoiden hienot makuominaisuudet. Myös marjojen kiiltävän kaunis hedelmäliha, joka säilyttää hyvin rakenteensa ja on tahraamaton koriste leivonnassa on erinomaisen monikäyttöinen kotitaloudessa.

Kirsikoiden mehu on kauniin punaista ja kiinteästä hedelmälihasta johtuen jo luonnostaan hyvin kirkasta. Ainoastaan kivien kanssa saattaa olla ongelmia. Varsinkin viininvalmistuksessa ei käymisastiaan saisi jäädä runsaasti kiviä kirsikoista eikä muistakaan kivihedelmistä kuten luumuista, sillä ne aiheuttavat helposti lopputuotteeseen karvasta makua. Erilaisia yhdistelmiä useista marjalajeista kannattaa kokeilla, sillä maut toimivat toisiaan täydentävinä elementteinä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!