”Kasvisten pakkausmerkinnät kertovat suorasti ja epäsuorasti sekä tuotteen että pakkaajan ominaisuuksista eli laadusta. Monille tuottajille pakkausmerkinnät ovat kuitenkin vain epämukava byrokratian osa-alue, koska informaatiolaatu vaikuttaa harvoin selkeästi hintaan tai markkinointimahdollisuuksiin. Sekään, että heikko maantapa merkintäkäytännössä heikentää kotimaisen tuotteen kilpailukykyä, ei riitä parantamaan kaikkien pakkaajien merkintöjä. Kuitenkin kehitys joko kulkee kohti parempaa merkintätapaa tai kohti pienempää kotimaisuusastetta, sillä tämän hetkinen merkintäkäytäntö ei pidemmän päälle riitä pitämään nykyistä kotimaisuuslisää ainakaan kaikilla kasviksilla.
Lain vaatimat merkinnät vaihtelevat
Yhteiskuntamme on säätänyt monia lakeja ja asetuksia sekä tuottanut erilaisia viranomaismääräyksiä, jotka velvoittavat merkitsemään tiettyjä asioita kasvispakkauksiin, ennen kuin myy niitä välittäjille tai kuluttajille. Velvoitteet vaihtelevat kuitenkin sen mukaan, onko kasvislajille säädetty EY-standardi vai ei, ja kuka on ostaja tai myyjä. Lisäksi määräykset eivät kaikissa rajatapauksissa anna selkeää kuvaa, mitä käytäntöä kulloinkin tulisi noudattaa. Joten ei ihme, että pelloillaan ja puutarhoissaan uurastavien viljelijäin käsitykset oikeista merkinnöistä eivät aina osu kohdalleen.
Pakkausmerkintöjen suhteen yksinkertaisin tapaus on, kun viljelijä myy tuotteitaan suoraan tilalta kuluttajille. Silloin ei tarvita mitään merkintöjä. Lähellä sitä on tapaus, kun tuottaja tai hänen palkkaamansa henkilö myy tuotteita kuluttajille torilla tai muulla suoramyyntipaikalla. Torien ns. maalaisten penkeissä ei saa myydä muuta kuin itse viljelemiä tuotteita, joten siellä ei yleensä vaadita muuta kuin hintatieto. Kaikissa muissa tapauksissa tämä velvoite ei olekaan niin selvä, joten mm. markettien edustoilla ja tienvarsipaikoilla myytäessä tulisi ilmoittaa, että kyseessä on tuottajan omien tuotteiden suoramyynnistä. Mikäli suoramyyntiä harjoittava tuottaja laajentaa liikeideaansa ja myy itse viljelemiensä tuotteiden ohella ostokasviksia, astuvat voimaan jo muut määräykset.
Ennen Suomen liittymistä EU:n jäseneksi oli kasvisten myyntipakkauksiin merkittävä ainoastaan pakkaajan nimi ja kotipaikka sekä tuotteen nimi, mikäli tuote ei ollut näkyvillä, ja pakkauksen sisällön määrä. Nippuvihanneksiin ei tarvittu näitäkään tietoja. Tuotteen alkuperä oli merkittävä vain, jos sen puuttuminen voi johtaa ostajaa harhaan. Valvontaviranomaiset tulkitsivat tämän niin, että vain ulkomailta ostetun tuotteen alkuperä tuli ilmoittaa, mitä kukaan torikauppias ei koskaan ilmoittanut. He ilmoittivat alkuperän vain kotimaisen osalta, jos samalla kertaa oli saatavana myös ulkomaista. Laatuluokitus oli myös vapaaehtoista, joten laatuluokkia ei tarvinnut ilmoittaa.
EU-jäsenyys muutti kaiken. EY-standardit tulivat voimaan useimmille tärkeille kasviksille ja ne määräsivät ilmoittamaan aina alkuperämaan ja laatuluokan, mikäli tuote meni välikäsien kautta kuluttajille. Näiden kasvisten pakkauksissa tulee siis ilmoittaa aina pakkaaja tai pakkaajan rekisterinumero, tuote, jos se ei ole näkyvissä, sisällön määrä, alkuperämaa ja laatuluokka sekä eräillä myös kokoluokka. Lisäksi joillain tuotteilla kuten omenalla vaaditaan merkitsemään lajike. Niissä tapauksissa, joissa viljelypaikka vaikuttaa minimikokoon tai sallittuun nitraattitasoon, tulisi ilmoittaa viljelypaikan laatu eli avomaa tai kasvihuone, kun määräys on toista vaihtoehtoa väljempi. Tämän mukaan salaattipakkauksissa tulisi aina olla viljelypaikka, koska avomaan salaatin sallittu nitraattitaso on alempi kuin kasvihuoneessa tuotetun, kun taas minimipainon suhteen asia on päinvastoin. Tätä määräystä tosin kukaan ei ole vielä valvonut!
Käytännössä EY-standardit vaikuttivat kaikkien muidenkin kasvisten pakkausmerkintöihin, koska kauppa halusi järkevästi kautta linjan yhtenäisen merkintätavan. Seurauksena oli, että kaupan keskusliikkeet ostavat nyt vain ja ainoastaan kasviksia, joiden alkuperämaa ja laatuluokka on merkitty. Tätä muut ostajat seuraavat vaihtelevasti. Alkuperämaan suhteen ei ole tietenkään mitään ongelmia. Laatuluokankin ilmoittaminen on useimmilla kasviksilla helppoa, kun vanhat kansalliset standardit ovat voimassa ei-EY-kasviksilla. Tosin useimmat kansalliset standardit ovat säädetty 50- ja 60-luvuilla, eivätkä siten oikein sovi nykyajan kasviskauppaan. Pahempi on tilanne sillä yhä kasvavalla joukolla kasviksia, jolla ei ole EY- eikä kansallista standardia. Millainen on esimerkiksi 1. luokan jättisipuli? Epäselvää on myös, millainen on 1. luokan varhais- tai kesäperuna, ja voiko kokolajittelemattomat pienijuuriset tai varhaisporkkanat merkitä 1. luokan tuotteiksi.
Kieltämättä jotkut määräysten vaatimat pakkausmerkinnät ovat hankalia toteuttaa ja meidän oloissamme vähemmän tärkeitä, mikä onkin johtanut joissain tapauksissa merkintöjen laimin lyönteihin. Eniten puutteita on esiintynyt kokoluokan ilmoittamisessa. Kurkulla kokoluokan merkitsemisellä ei ole kovin suurta merkitystä niin kauan, kun meillä myydään vain kiloittain ja kauppa ei osta kokoluokkien mukaan. Tomaatilla taas kokoluokat on määritelty joustamattomasti tiettyjen millimetrien mukaan, kun lajittelijan kannalta olisi parempi vaihtoehto määritellä vain sallittu kokoero eri kokotasoille. Kokoluokan merkitsemättömyys ei siis ole yleensä kovin vakava puute käytännön kannalta, mutta sekin on eräs mittapuu arvioitaessa pakkaajan luotettavuutta.
Hyvä merkintäkäytäntö
Hyvään merkintäkäytäntöön kuuluu tietysti määräysten mukaisten merkintöjen tekeminen, vaikka se joissain tapauksissa tuntuukin hölmöltä. Asia pitäisi vain osata nähdä laajemmassa yhteydessä. Eli jos me emme noudata jokaista määräystä, niin emme voi väittää olevamme luotettavampia tuottajia kuin muutkaan, joten ei meidän tuotteetkaan ole välttämättä parempia.
Erittäin tärkeä luotettavuuden kannalta on se, kuinka selkeästi tuotteen pakkaaja ilmoittaa laadusta vastaavan eli ensi ensisijaisesti itsensä. EY-standardi sallii ilmoittaa pakkaajan vain rekisterinumerolla, mitä jotkut ovat meilläkin jo alkaneet käyttää. Kuitenkin oman nimensä pois jättäminen on jo melkoinen osoitus vastuun pakoilusta, koska harva viitsii lähteä selvittämään, mitä piilee huonolaatuisen tuotteen pakkaajan numeron takana. Kotimaiset Kasvikset ry vaatii kotimaisuusmerkin käyttäjiä käyttämään aina kirjaimin ilmaistua nimeä pakkauksissa. Eräät keskusliikkeidenkin edustajat ovat jo huomanneet, että nimettömyys on johtanut hankaluuksiin hyvitysten perinnässä. Muutamille perunan tuottajille tiedoksi, että perunapakkauksissa tulee olla aina sekä nimi ja osoite että myös rekisterinumero.
Pakkaamot, jotka pakkaavat toisten viljelemiä tuotteita, parantavat luotettavuuttaan sillä, että merkitsevät pakkauksiin myös viljelijätunnuksen. Näin tekevät muutamat lähinnä viljelijäomisteiset perunapakkaamot, mutta tavan soisi yleistyvän koko kasviskaupassa. Mallia saisi ottaa kananmunan tuottajista, joista parhaat merkitsevät kuluttajapakkauksiin jo kanalan tunnuksen. Tulevaisuudessa valttina voi olla sekin, että pakkauksessa on lohko- tai erätunnus, jonka perusteella kuluttaja saa internetistä tarkat tuotantotiedot ostamastaan kasviksesta.
Kuluttajapakkauksiin merkityt alkuperätiedot ovat kaikkein tehokkaimpia luotettavuuden luojia, minkä useimmat salaatteja ja yrttejä pakkaavat ovatkin huomioineet. Sen sijaan vielä näkee runsaasti mm kurkkukelmuja ja kurkku- ja tillipusseja, joissa pakkaajaa ei ole ilmoitettu. Joihinkin nimettömiin pusseihin ja kelmuihin on jopa painettu Kotimaiset Kasvikset ry:n sirkkalehtitunnus, mikä johtunee siitä, että yhdistys ei selkeästi ole tätä kieltänyt.
Erätunnuksien käyttö kasvispakkauksissa oli pitkään hyvin vähäistä, mutta nyt se näyttää lisääntyvän. Ihmetellä täytyy, että lähinnä pientukkurien vastustuksen vuoksi pakkaajat ja viljelijät eivät ole suojanneet itseään aiheettomilta reklamaatioilta, vaan ovat hyvittäneet vanhentuneita tuotteita mukisematta. Yksinkertaisin erätunnus on pakkauspäivä tai sen koodi, jolloin häiriötapaukset voidaan helposti rajata. Astetta pidemmälle on menty, kun pakkaukseen tulee päivä ja kelloaika, jolloin pakkaaja saa esimerkiksi Kotimaiset Kasvikset ry:n palautteen mukana tiedon siitä, kuka oli vastuussa heikosta lajittelusta ja voi suunnata koulutusta sitä tarvitseville.
Kasviksien menekkiä voi parantaa myös tuotevalistusta antavilla merkinnöillä. Valistusta ovat mm. eräillä kylmässä makuaan menettävillä tuotteilla kuten kurkulla ja tomaatilla parhaan säilytyslämmön painatus ja vähän käytetyillä ja uusilla tuotteilla annetut käyttöohjeet ja -vinkit. Kuluttajille valistusta saadaan kuluttajapakkauksien merkinnöillä, mutta tukkupakkauksiinkin niitä kannattaa painattaa, koska varsinkin vähittäiskaupan henkilökunta vaihtuu suhteellisen nopeasti ja koulutus näyttää jäävän yhä vähemmälle.
Merkintöjen ja tuotteiden laatu korreloivat
Laadunvalvontaa tehneille ei ole mikään yllätys, että merkintöjen ja tuotteiden laatu korreloivat eli ovat saman suuntaisia keskenään. Yhteys näiden välillä on tietenkin tilastollinen, sillä yksittäisten tuotteiden ja tuottajien kesken on useanlaisia eroja. Merkintöjen ja tuotteiden laadun väliseen yhteyteen vaikuttaa myös markkinointitapa. On selvää, ettei tuottajan, joka itse vie kasviksensa suoraan vähittäiskauppaan, tarvitse niin tarkoin merkitä alkuperää ja tuote-erää, kuin pidemmän markkinatien valinnut. Yleensä kaikkein täydellisimmät pakkausmerkinnät löytyvät pakkauksista, joissa on kauppaketjun oma tuotemerkki, koska ketju haluaa kontrolloida omaan imagoon vaikuttavien tuotteiden laatua normaalia tarkemmin.
Yleensä suomalaiseen viljelijään voi luottaa, mutta joskus harkintakyky ja tietojen vajavuus yllättävät. Hyvä esimerkki tästä on mukulasellerierä, joka otettiin jäämätutkimuksiin erään pakkaamon tiloista. Paikallinen valvontaviranomainen otti selleristä näytteen juuri sen vuoksi, että säkeissä ei ollut mitään pakkausmerkintöjä eli siis ei edes pakkaajan nimeä, joka saatiin tietenkin selville pakkaamolta. Näytteestä löytyikin melko korkea, mutta sallitun rajan alle oleva linuronijäämä. Jatkoselvitys osoitti, että viljelijä oli käyttänyt linuronia samalla lohkolla kolmena vuotena peräkkäin, joka on jäämävaaran vuoksi kiellettyä. Viljelijän selitys pakkausmerkintöjen puutteelle oli, ettei mukulaselleri ole EY-kasvis! Viljelijä ehkä näytteli tyhmempää kuin oli, mutta käsitys on hyvinkin voinut syntyä siitä, että ei-EY-kasviksia eivät viranomaiset valvo.
Heikoilla merkinnöillä varustetut tuotteet aiheuttavat pakkaajilleen hankaluuksia ja heikentävät markkina-asemaa, sillä ne kiinnittävät aina valvojien huomiota ja valintatilanteissa niin kaupan ostajat kuin kuluttajatkin varmasti valitsevat mieluummin tuotteen, jonka alkuperä ja laatu on ilmoitettu mahdollisimman selvästi ja tarkoin. Omaan nimeensä kukaan ei halua liitettävän huonon ja epäluotettavan laadun imagoa, mutta mukavuuden halu näyttää silti joskus vievän voiton järjestä.
”