Perunan sato viime vuoden tasoa

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Vuonna 2014 perunan kokonaissadon arvioidaan olevan lähes sama kuin viime vuonna, noin 620 miljoonaa kiloa. Sekä hehtaarisato että viljelyala ovat viime vuoden tasolla. Tiedot käyvät ilmi Tiken juuri valmistuneesta ennakkosatotilastosta, joka kuvaa tilannetta 14.7.2014.

Vehnästä, rukiista, ohrasta, kaurasta ja seosviljasta on odotettavissa yhteensä 4,0 miljardin kilon sato, mikä on toteutuessaan hieman edellisvuotta pienempi. Vehnää ja ruista tuotetaan edellisvuotta enemmän, ohraa ja kauraa edellisvuotta vähemmän.

Satonäkymät ovat keskimäärin normaalit. Kuluvan kesän lämpöolosuhteet ovat olleet kasvustojen kehityksen kannalta keskimäärin tyydyttävät. Sateiden määrät ovat vaihdelleet paljon alueittain, ja yleisesti ottaen sateita on tullut kasvustojen kehityksen kannalta liikaa. Loppukasvukauden sää voi vaikuttaa vielä huomattavasti toteutuvaan satomäärään.

Leipäviljoista edellisvuotta suurempi sato

Heinäkuussa tehtyjen silmämääräisten arvioiden mukaan vehnän kokonaissato tulee olemaan noin miljardi kiloa ja rukiin lähes 70 miljoonaa kiloa. Vehnän hehtaarisadon arvioidaan olevan viime vuoden tasolla, mutta suurempi viljelyala kasvattaa kokonaissatoa noin 160 miljoonaa kiloa viime vuodesta. Syysvehnän viljelyala on kolminkertaistunut edellisvuodesta ja se on nyt 15 % vehnän koko viljelyalasta. Kevätvehnän viljelyala on myös lisääntynyt 7 % edellisvuodesta.

Rukiin hehtaarisadon arvioidaan olevan viimevuotista suurempi. Satomäärään vaikuttaa rukiin viime vuodesta kaksinkertaistunut viljelypinta-ala. Kokonaisuudessaan rukiin kokonaissato lisääntynee 40 miljoonaa kiloa viime vuodesta.

Rehuviljoista edellisvuotta pienempi sato

Ohran kokonaissadoksi arvioidaan 1,7 miljardia kiloa. Määrä on 160 miljoonaa kiloa vähemmän kuin viime vuonna pienemmäksi arvioidun hehtaarisadon johdosta. Ohran viljelyala on sama kuin viime vuonna.

Kauran kokonaissadon arvioidaan olevan 1,1 miljardia kiloa. Määrä on toteutuessaan 130 miljoonaa kiloa vähemmän kuin viime vuonna. Kauran hehtaarisadon arvioidaan olevan viime vuoden tasolla, mutta viljelyala on pienentynyt kymmenesosan.

Rypsin ja rapsin kokonaissadot pienenevät

Rypsin kokonaissadoksi arvioidaan 40 miljoonaa kiloa, mikä on 12 miljoonaa kiloa vähemmän kuin viime vuonna. Rapsin kokonaissato jää myös viime vuotta pienemmäksi, 26 miljoonaan kiloon. Sekä rypsin että rapsin viljelyala on pienentynyt viime vuodesta, mikä pienentää kokonaissatoa.

Perunaa saman verran ja sokerijuurikasta enemmän kuin viime vuonna

Perunan kokonaissadon arvioidaan olevan lähes sama kuin viime vuonna, noin 620 miljoonaa kiloa. Sekä hehtaarisato että viljelyala ovat viime vuoden tasolla.

Sokerijuurikkaan kokonaissatoarvio on 510 miljoonaa kiloa, mikä on 30 miljoonaa kiloa enemmän kuin viime vuonna. Suurempi kokonaissato johtuu ennen kaikkea viljelyalan lisääntymisestä.

Härkäpapu valtaa alaa

Härkäpavun satoennuste on 24 miljoonaa kiloa, mikä on kuusi miljoonaa kiloa enemmän kuin viime vuonna. Härkäpavun hehtaarisadon on arvioitu olevan viimevuotista suurempi. Härkäpavun viljelyala on lisääntynyt viime vuodesta 1 500 hehtaarilla.

Hernesadon arvioidaan olevan 13 miljoonaa kiloa eli lähes kolme miljoonaa kiloa viimevuotista enemmän. Kokonaissadon lisääntyminen johtuu lähinnä viljelyalan kasvamisesta 1 500 hehtaarilla.

Tilaston taustaa Tiken ennakkosatotilaston satoarviot perustuvat paikallisten ProAgria Keskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamiin arvioihin, jotka kuvaavat tilannetta heinäkuun 14. päivänä. Kuntakohtaisten arvioiden pohjana ovat silmämääräiset havainnot sekä paikallinen asiantuntemus. Viljelykasvien pinta-alat perustuvat maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän tilanteeseen 14.7.2014.

Seuraava, elokuun 25. päivän tilannetta kuvaava tilasto, julkaistaan 29.8.2014.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!