Puutarha-Sanomat: Venäjän toimet Ukrainassa voivat vaikeuttaa marjanpoimijoiden saantia

Uudessa Puutarha-Sanomat -lehdessä (nro 3/2014) otetaan kantaa Ukrainan tilanteeseen, sillä se maa on tärkein puutarhatalouden työvoimareservi ja Venäjän kärjistäessä konfliktia voi työvoiman saanti estyä.

Lehden pääkirjoitus on otsikoitu ”Ystävämme Venäjä”.

– Sekaantuessaan Ukrainan tilanteeseen Venäjä ja sen presidentti Vladimir Putin jaksavat hämmästyttää maailmaa. Putin on nostanut itsensä tsaarilliseen asemaan, ja hänen toimensa hyväksytään laajalti alamaisten keskuudessa. Häntä ei juurikaan uskalleta arvostella ja ihmisoikeustilanne vajoaa kohti ”isä aurinkoisen” eli Josif Stalinin aikaa, kirjoittaa päätoimittaja Jouko Tikkanen.

– Putinin olympialaiset Sotshissa maksoivat noin 40 miljardia euroa, mikä lienee enemmän kuin kaikki aikaisemmat talvikisat yhteensä. Vaikka suuri osa rahoista meni Putinin lähipiirille, olisi odottanut, että Putin olisi vaalinut olympialaisten tuomaa positiivista mainetta. Hän veti sen kuitenkin vessanpytystä alas vain viikko kisojen jälkeen.

– Venäjä ja sen toimet koskettavat meidän suomalaistenkin elämää, kun maantieteelle emme mitään voi. Ukrainan kriisin ollessa kiivaimmillaan Vladimir Putin seurasi sotaharjoituksia Karjalankannaksen Muolaalla, paljon lännempänä kuin Mainila, jossa ammuttiin kuuluisat Talvisodan sytyttäneet laukaukset.

– Venäjä on vihoitellut länsimaille enenevästi ja välien viilentymisen maksumiehinä ovat myös suomalaiset viljelijät. Venäjä asetti EU:sta tuotavan perunan tuontikieltoon viime heinäkuussa. Äskettäinen Venäjä asetti myös sianlihan tuonnin EU:sta kieltoon epäuskottavin tekosyin. Maaliskuun alussa siemenperunan vienti Venäjälle saatiin auki, mutta ruokaperunan osalta asiat ovat edelleen jumissa.

Pääkirjoituksen mukaan Venäjällä ei olisi mitään syytä pidätellä suomalaisen puhtaan ruokaperunan tuontia.

– Suomalaisten viranomaisten olisi uskallettava käydä kahdenväliset neuvottelut Venäjän kanssa, mutta Suomi haluaa olla lojaali EU:lle ja odotella komission toimia. Perunat ehtivät itää ennen kuin jää sulaa EU:n ja Venäjän väliltä. Nokittelun maksumiehinä ovat suomalaiset viljelijät.

– Venäjä vie Ukrainalta Krimin niemimaan. Ukraina ja muu maailma jää vain vikisemään, kun ei haluta sotaa. Jos sota syttyisi, sen vaikutukset ulottuisivat Suonenjoen mansikkapelloillekin. Ukrainalaiset poimijat jäisivät tulematta, päättää Tikkanen kirjoituksen.

Puutarha-Sanomissa on tuhti paketti ajankohtaista tietoa.

• Ukrainan tilanteella ei vaikutusta marjanpoimijoihin, arvioivat HML:n toiminnanjohtaja Hannu Salo, marjanviljelijä Veikko Raivio Suonenjoelta ja poimijavälitystä tekevän Miira Mixon Oy:n edustaja Jari Vatanen Sonkajärveltä.

• Leuto helmikuu säästi energiaa vain vähän, kertoo tuotantopäällikkö Tuomo Rautiainen Ikaalisten Luomu Oy:stä.

• Markkinat: kurkun hinta romahti, kertoo Peter Backström Vaasan Vihanneksesta. Kari Lyytinen Tuoreverkosta peräänkuuluttaa palsternakan myyntiä kokonaisena.

• Kauppatapalautakunta tuottajien turvaksi, MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi odottaa lautakunnan olemassaolon jo vaikuttavan myönteisesti elintarvikeketjun käytäntöihin.

• Ruokaperunan vientilupaa odotetaan, ensimmäiset siemenperunarekat lähtivät maaliskuun alussa Venäjälle.

• Oudot talvet koettelevat kasveja, dosentti Pauliina Palonen selvittää talvilevon fysiologiaa.

• Energia: Lauha sää piti spot-hinnan alamaissa, toteaa Arto Peltola Skapat Energia Oy:stä

• Madeiran paratiisisaari tuottaa puutarhakasveja

• Kukkatrendien haistelua Aalsmeerissa, haastattelussa Jeroen Egtberts Moerheim New Plant Bv:stä.

• Kauppias Jussi Murtomaa profiloituu ruoanlaittajana, hänen uusi kauppapaikkansa on K-supermarket Lähderanta.

• Malmin K-citymarketin kauppias Jyrki Ranta: ”Henkilöstä tekee kaupan.”

Anna-Karin Nilsson toi tunnelitietoutta Ruotsista.

• Alueosuuskauppa etsii vahvuudet alueeltaan, haastattelussa TOK:n Jukka Laurén, prismajohtaja Mika Aaltonen, marketpäällikkö Elina Hautamäki ja myymäläpäällikkö Teemu Pajukoski.

• Marjanviljelyn tulevaisuus on tunneleissa, opasti hollantilainen neuvoja Willem van Eldik Suonenjoen Helmisemiaarissa.

• Närpiöläinen kurkunviljelijä Martin Westerberg, kaipaa lisäpotkua vihannesten myyntiin ja malttia kaupalta niiden hinnoitteluun.

• Erilaistaminen tuo kukkatarhalle kannattavuuden, toteaa Onnelan Puutarhan Ari Nuorinko. Kansikuvassa on puutarhuri Soile Havantola papukaijatulppanien kera.

• Luomuviljelijät Bertil ja Ravel Kodialin pihamyymälä tuo Mustasaaren Singsbyn kylän kartalle.

• Satakunnassa on Euroopan vastuullisinta viljelyä, kertoo hankevetäjä Johanna Pihala. Apetitin sopimusviljelyssä ovat IPM-periaatteet olleet käytössä ja 15 vuotta.

• Perunantutkimuslaitoksessa elämäntyön tehnyt Paavo Kuisma jää eläkkeelle: ”Vuoroviljelyssä on vielä opittavaa.”

Voit ostaa lehden digitaalisen näköispainoksen tästä linkistä 5 €:n hinnalla.

Voit tilata Puutarha-Sanomien vuosikerran kestona tästä linkistä edulliseen 54 €:n hintaan.