Ruokaperunaa varastoissa 125 miljoonaa kiloa

Tammikuun puolivälissä oli ruokaperunaa maatilojen varastoissa 125 miljoonaa kiloa. Yhteenlaskettu ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastomäärä oli 146 miljoonaan kiloa. Tammikuun ruokaperunan varastomäärä oli melko sama kuin kaksi vuotta sitten, sen sijaan ruoka- ja ruokateollisuusperunan yhteismäärä on pienempi kuin tammikuussa 2012.

Tiedot perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tekemään tilastoon, jossa selvitetään maatilojen varastoissa olevan ruoka- ja ruokateollisuusperunan määrää kahdesti vuodessa.

Perunan sato- ja sitä kautta varastomäärät ovat vaihdelleet viime vuosina voimakkaasti viljelyalan ja kasvuolosuhteiden mukaan. Viime kesä oli sääoloiltaan suotuisa perunan kasvulle, toki mukulakoko kasvoi aika suureksi. Sen sijaan tammikuussa 2013 olivat perunavarastot poikkeuksellisen tyhjiä keskimääräiseen verrattuna, sillä kesä 2012 oli perunalla katovuosi.

Perunat varastossa Pohjanmaalla

Viime syksyllä vanhaa ruokateollisuusperunaa ei juuri ollut varastoissa, joten osa ruokateollisuusperunasta korjattiin pellolta suoraan teollisuuden käyttöön. Yhteenlaskettu ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastomäärä olikin tammikuussa edellistä ”normaalivuotta” eli tammikuuta 2012 alempi.

Tänä keväänä osa ruokaperunasta mennee ruokaperunakäytön lisäksi sekä ruokateollisuusperunaksi että mahdollisesti myös tärkkelystuotantoon. Maantieteellisesti valtaosa ruoka- ja ruokateollisuusperunasta on varastoituna päätuotantoalueilla eli Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä- Pohjanmaan ELY-keskusten alueilla.

Perunaa riittäisi vientiinkin

Satomäärän ja kotimaisen kulutuksen lisäksi varastojen vajumiseen on vaikuttanut myös perunan tuonti ja vienti. Varsinkin vienti Venäjälle on ollut joinakin vuosina merkittävää. Tänä talvena Venäjän vienti on kuitenkin ollut pysähdyksissä Venäjän EU-maita kohtaan julistaman tuontikiellon vuoksi, vaikka perunaa riittäisi vientiinkin.