Joulutähden viljelyssä voidaan aamulämpötilaa laskea

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Joulutähdet eivät pane pientä aamuvilvoittelua pahakseen, kunhan niiden ilta on lämmin. Energiaa säästyy myös, jos kuluttajat hankkivat kukkansa reilusti ennen joulua, todetaan MTT:n julkaisemassa tutkimusraportissa.

Joulutähtien viljely vaatii kasvihuoneen lämmittämistä ja tekovalojen käyttöä. Kukat istutetaan kasvihuoneisiin yleensä elokuussa. Kasvatus jatkuu marras-joulukuun vaihteeseen, jolloin myös lämmityskulut ovat suurimmillaan.

MTT:n tekemässä joulutähden viljelykokeessa haettiin keinoja vähentää joulutähden viljelyn kuluttamaa energiaa.

Viljelykokeessa tutkittiin viljelymenetelmää, jossa kasvihuoneen annetaan viilentyä aamulla kahdeksaan lämpöasteeseen. Energiaa säästyi jopa 20 prosenttia verrattuna tilanteeseen, jossa lämpötila olisi läpi yön 18 astetta.

Hyvälaatuisia ja kauniita kukkia

Kasvihuoneiden lämpötilaa on yleensä säädetty tuulettamalla auringon ja keinovalojen tuottama liiallinen lämpö ulos.

MTT:n tutkimassa menetelmässä lämpöä ei tuuletettu ulos, vaan lämpötilan annettiin nousta illalla ennen auringonlaskua 27 asteeseen. Siitä lämpötila laski hiljakseen 18 asteen yölämpötilaan.

Muutama tunti ennen auringonnousua lämpötilan annettiin laskea 8 lämpöasteeseen, josta aurinko ja keinovalot taas nostivat lämpötilan normaaliin 19–20 asteen päivälämpöön.

Tutkimuksen mukaan viileä aamu ja lämmin ilta -menetelmä säästi noin 20 prosenttia lämmitysenergiaa aiemmin käytettyyn menetelmään verrattuna.

Kukat sopeutuivat vaihtelevaan lämpöön hyvin. Säästeliäämmällä lämpötilan säädöllä saatiin edelleen viljeltyä hyvälaatuisia ja kauniita joulutähtiä.

Sesonki voisi alkaa aiemmin

Kaikkein eniten energiaa säästyisi, jos kukkien myyntisesonki alkaisi pari viikkoa nykyistä aikaisemmin.

Monissa Euroopan maissa joulutähtiä aletaan ostaa jo reilusti ennen joulua. Suomessa joulukukkien myyntisesonki osuu vasta joulun alle, jolloin viljelijät joutuvat lämmittämään kasvihuoneitaan jouluun asti.

Jos sesonki alkaisi aikaisemmin, kukkien viljely veisi vähemmän energiaa juuri kylmimpien kuukausien aikaan.

”Energian säästö joulutähden viljelyssä” -raportin ovat kirjoittaneet Liisa Särkkä, Päivi Tuomola, Timo Kaukoranta ja Eeva-Maria Tuhkanen. Raportti löytyy tästä linkistä

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!