Ruokaperunavarastot normaalilla tasolla

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 208 miljoonaa kiloa, selvästi viimesyksyistä katovuotta enemmän. Yhteenlaskettu ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastomäärä kohosi 248 miljoonaan kiloon. Tämänsyksyistä varastotilannetta voidaan pitää keskimääräisenä.

Kaksi edellistä syksyä ovat olleet poikkeuksellisia perunamäärien suhteen: vuosi 2012 oli katovuosi ja varastot olivat ennätyksellisen pieniä, vuonna 2011 varastomäärät taas olivat ennätyssuuria. Tiedot perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tekemään tilastoon, jossa selvitetään maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää kahdesti vuodessa.

Pohjanmaa perunanviljelyn ydinalue

Perunan viljely on vahvasti keskittynyt Pohjanmaan alueelle. Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa kasvoi eniten Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, seuraavaksi eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Maatilojen varastoissa olevasta ruokaperunasta peräti 80 prosenttia oli näiden kolmen ELY-keskuksen alueella.

Kasvukauden sää edesauttoi hyvän sadon muodostumisessa, mutta laadun kannalta se toi mukanaan myös ongelmia. Mukulat kasvoivat liiankin suuriksi ruokaperunakäytön kannalta ja sadonkorjuun kuivissa oloissa perunat myös kolhiintuivat helposti. Ajoittainen kuivuus toi mukaan kasvitauteja, kuten harmaahilseen ja seitit, joiden lopullinen vaikutus näkyy vasta varastoinnin aikana.

Sen sijaan monessa EU-maassa ja Euroopan puoleisella Venäjällä perunanviljelyllä on ollut vaikeuksia sääolojen vuoksi. Tämä tilanne on perunan viennin kannalta hyvä. Perunaa on Tullin tilastojen mukaan viety Puolaan, Saksaan ja Ruotsiin. Venäjälle perunaa ei ole viety EU-maista, koska maa on julistanut vientikiellon perunalle heinäkuun alusta alkaen vedoten kasvinterveyssyihin.

Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat ja niiden tuotantoalat saatiin maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä. Ruokaperunan varastokysely suunnattiin lokakuun puolivälissä tiloille, joilla ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeltiin yli 2 hehtaarin alalla. Sen mukaan ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeli tänä vuonna 727 tilaa, ja viljelyala oli 12 423 hehtaaria. Ruokaperunan varastokysely tehtiin otantana 398 tilalle satotutkimuksen yhteydessä. Vastausprosentti oli 83. Varastokysely toistetaan samalle viljelijäjoukolle tammikuun puolivälissä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!