Seinäjoelle puuhataan suurta kauppakeskusta

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

YIT ja Kesko lähtevät yhteistyössä kehittämään ja viemään eteenpäin Lakeuden Ankkuri -kauppakeskushanketta Seinäjoella. Kauppakeskus tulee olemaan yksi Suomen merkittävimmistä. Toteutuessaan projektin arvo olisi yli 100 miljoonaa euroa. Rakentamispäätös edellyttää riittävää vuokrausastetta, sijoittajien varmistumista sekä Keskon ja YIT:n hallitusten päätöksiä. Tavoitteena on, että rakentaminen käynnistyy syksyllä 2014, jolloin kauppakeskus valmistuisi vuoden 2016 loppuun mennessä.

Lakeuden Ankkurista tulee täyden palvelun liike- ja kauppakeskus ja yksi Suomen suurimmista. Keskuksen suunniteltu pinta-ala on noin 50 000 neliötä, ja siihen on suunnitteilla mm. K-citymarket, erikoiskaupan toimijoita, ravintoloita, palveluja sekä erilaisia vapaa-ajan toimintoja. Kauppakeskus sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta Joupin alueella, josta on muodostumassa merkittävä kaupallinen keskus Pohjanmaalle.

– Etelä-Pohjanmaa on elinvoimainen ja kehittyvä maakunta. Uskomme vahvasti kasvun vielä jatkuvan. Tästä syystä haluamme olla mukana viemässä maakunnan palvelutarjontaa aivan uudelle tasolle, sanoo Keskon aluetoimintojen johtaja Jari Alanen.

– Seinäjoki on maakunnan vahva keskus ja yksi Suomen harvoista kasvukeskuksista. Lakeuden Ankkuri -kauppakeskushanke luo hyvät puitteet myös toimijoille, joita ei Pohjanmaalla olla vielä nähty, lisää Alanen.

YIT:n aluejohtaja Ilkka Kääriäisen mukaan Keskon mukaantulo hankkeeseen luo hyvät edellytykset yhden Suomen suurimman kauppakeskuksen toteuttamiselle.

– YIT:llä on vahva ja laaja kokemus niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin vastaavien hankkeiden kehittämisessä ja läpiviemisessä. On hienoa, että pääsemme kehittämään uusia palveluja pohjalaisille sekä luomaan uusia työpaikkoja niin rakentamisen aikana ja varsinkin kauppakeskuksen toiminnan käynnistyessä. Uskomme hankkeen tuovan merkittävän piristysruiskeen koko Seinäjoen talousalueelle, sanoo Kääriäinen

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!