Luonnonvarakeskus aloittaa vuoden kuluttua

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL sekä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastotuotanto yhdistyvät Luonnonvarakeskukseksi, joka aloittaa toimintansa runsaan vuoden kuluttua eli vuoden 2015 alussa.

Tarkoituksena on, että Luonnonvarakeskuksen perustaminen vahvistaa tutkimusta, jota tarvitaan tulevaisuuden biotalouden ja siihen pohjautuvan hyvinvoinnin rakentamisessa. Tiiviimpi laitosrakenne helpottaa tutkimusinfrastruktuurien ylläpitoa ja kehittämistä sekä tehostaa tietovarantojen, seurantojen ja tilastojen hyödyntämistä ja jalostamista. Kolmen laitoksen yhdistämisellä on määrä pidemmällä aikavälillä saavuttaa myös kustannussäästöjä ja parantaa tuottavuutta.

Luonnonvarakeskuksesta tulee Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos. Vuonna 2012 kolmessa laitoksessa tehtiin yli 1700 henkilötyövuotta, ja yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 140 miljoonaa euroa. Luonnonvarakeskuksen verkosto kattaa koko Suomen: toimipaikkoja yhdistyvillä laitoksilla on yhteensä 38.

Luonnonvarakeskuksen johto tullee sijoittamaan Helsinkiin Viikin yliopistokampuksen yhteyteen.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!