MTT:n luonnonmarjatutkimukselle Vuoden Hillatuote-tunnustus

Hilla, lakka, lintti, valokki ja suomuurain. Rovaniemellä metsämarjojen ja luonnontuotteiden parissa työskentelevä MTT:n vanhempi tutkija Rainer Peltola tietää ainakin viisi nimeä rakkaalle pohjoisen marjalle.

MTT:n Rovaniemen tutkimustiimi sai elokuussa Vuoden Hillatuote 2013 -kunniamaininnan pitkäjänteisestä tutkimustyöstään lappilaisten metsämarjojen ja luonnontuotteiden puolesta sekä lappilaisen elintarvike- ja luonnontuotealan esilletuomisesta. Tunnustuksen myönsivät Ranuan kunta ja Rovaniemen Kehitys Oy.

Rainer Peltola pitää kunniamainintaa hienona tunnustuksena siitä, että MTT on onnistunut tehtävässään koota lappilaisten luonnontuotteiden kehittäjiä saman pöydän ääreen.

– Olemme tehneet luonnontuotealan tutkimustyötä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Tavoitteemme on saada elinkeinon potentiaali paremmin käyttöön. Toimimme yhdessä yritysten kanssa, esimerkiksi raaka-ainevalmistajille tarjoamme tutkimustietoa raaka-aineesta sekä sen keruun tehostamisesta ja ekologisesta kestävyydestä.

MTT Rovaniemellä myös ylläpidetään marjapuhelinta, johon kansalaiset voivat ilmoittaa marjanpoiminnan paikallisista haitoista. MTT välittää ja raportoi palautteen marjayrityksille.

Aiempina vuosina Rovaniemellä ja Sotkamossa on tutkittu muun muassa puolukan peltoviljelyä ja mustikan puoliviljelyä eli mehiläisten pölytyspalvelun avulla tehostettua mustikan viljelyä. Himoittu hilla sen sijaan on Rainer Peltolan mukaan vasta tulevaisuuden tutkimuskohde.

– Hilla pärjää aika hyvin omillaan, mutta tutkimme toki kaikkia keinoja, joilla sen keruuta saadaan parannettua. Toisaalta viime aikoina on tutkittu esimerkiksi hillan lehteä, jossa on paljon bioaktiivisia yhdisteitä ja jota voitaisiin käyttää ravintolisänä. Jatkossa pölytyspalvelujen tutkimus ulottuu myös hillaan, hän kertoo.