”Myyntihintaa tukien sijaan”

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Uudessa Puutarha-Sanomat –lehdessä (5/2013) on artikkeli joroislaisen vihannesviljelijä Erkki Aholaisen yrityksestä E.Aholainen Oy:stä.

– Yrittämisellä on pärjätty tähän asti ja aiotaan pärjätä tulevaisuudessakin.

Erkki Aholainen toivoo, että tukien merkitys pienentyisi.

– On selvää, että tuet tulevat vähenemään. Toivottavasti tukien sijaan siirryttäisiin arvostamaan myyntihintaa, jolloin päästäisiin terveemmälle pohjalle.

Erkki Aholainen sai tilan vastuulleen vuonna 2007, kun isä Pauli ja äiti Pirjo jäivät eläkkeelle, mutta molemmat auttelevat edelleen tilan töissä. Tilan pinta-ala on 90 hehtaaria, josta puolet on vuokramaita. Vihannesala on tänä kesänä 20 hehtaaria, ja pääkasveina ovat jäävuorisalaatti, varastokiinankaali, keräkaali ja punakaali.

Katso video tästä

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!