Perunavarastot vain puolet normaalista

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Tammikuun puolivälissä oli maatilojen varastoissa ruokaperunaa poikkeuksellisen vähän, vain 65 miljoonaa kiloa. Määrä on 59 miljoonaa kiloa pienempi kuin viime vuoden tammikuussa.

Kun mukaan lasketaan myös ruokateollisuusperuna, oli varastoissa perunaa 80 miljoonaa kiloa. Neljän edellisvuoden tammikuuhun verrattuna on perunaa vain puolet keskimääräisestä. Ennätyspienet perunavarastot johtuvat viime vuoden huonosta satotasosta, päätuotantoalueiden suurista satovahingoista ja supistuneesta viljelyalasta.

Keskimääräinen ruoka- ja ruokateollisuusperunavarastojen tyhjeneminen on ollut loka-tammikuussa 34 miljoonaa kiloa kuukaudessa, tänä talvena 29 miljoonaa kiloa kuukaudessa. Jos tyhjeneminen jatkuu samaan tahtiin, ovat varastot tyhjiä huhtikuun loppupuolella.

– Todennäköisesti osa ruokateollisuusperunaksi tarkoitetusta perunasta tullaan käyttämään ruokaperunana ja yleensäkin lajittelua tarkennetaan, arvioi aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Tikestä.

Tuonnista ei apua perunapulaan

Perunaa on maatilojen varastojen lisäksi myös pakkaamoilla ja kuorimoilla, mutta teollisuus ja suurtaloudet joutunevat turvautumaan tuontiperunaan varsinkin keväämmällä. Peruna tuonti- ja vientimääriin vaikuttavat muiden EU-maiden ja Venäjän satotasot ja hinnat. Viime kesän perunasato jäi huonoksi monessa muussakin maassa, joten halpaa perunaa ei ole liiemmälti tarjolla muuallakaan Euroopassa.

Huono varastotilanne on nostanut tuottajille maksettavia hintoja. Joulukuussa 2011 tuottajahinta oli 11 euroa / 100 kg, mutta joulukuussa 2012 hinta oli noussut 29 euroon. Taloudellisesti alue- ja viljelijäkohtaiset erot olivat kuitenkin suuria, sillä satovahingot tuhosivat esimerkiksi Kristiinankaupungin ruokaperuna-alasta kokonaan tai osittain 45 prosenttia. Lisäksi tämä tammikuu oli ensimmäinen, jolloin ei enää maksettu perunan kansallista tukea.

Tilaston taustaa

Ruokaperunan varastokysely suunnattiin lokakuun puolivälissä tiloille, joilla ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeltiin yli 2 hehtaarin alalla. Sen mukaan ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljeli tänä vuonna 735 tilaa, ja viljelyala oli 12 382 hehtaaria. Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa viljelevät tilat ja niiden tuotantoalat sekä satovahinkoalat saatiin maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä. Ahvenanmaa ei ollut tilastossa mukana, sillä siellä perunantuotanto painottuu ruokateollisuusperunan tuotantoon (mm. ranskanperuna).Ruokaperunan varastokysely tehtiin otantana 399 tilalle. Vastausprosentti oli 97. Tulevan satokauden ensimmäinen varastokysely tehdään syksyn 2013 satotutkimuksen yhteydessä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!