Vuoden Mehiläistarhaajana palkittiin Soini Koski

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry on palkinnut Vuoden 2012 Mehiläistarhaajana kokkolalaisen Soini Kosken. Koski on hoitanut mehiläisiä 30 vuotta, osoittanut kekseliäisyyttä ja osaamista mehiläistenhoidon kehittämisessä sekä osallistunut aktiivisesti alan toimintaan mm kouluttajana.

Soini Koski on mehiläistenhoidon ”Pelle Peloton”, joka ei jää ongelmien edessä paikalleen, vaan hän tarvittaessa keksii uusia ratkaisuja. Yksi osoitus tästä on Kosken kirja Langstroth-pesäpiirustuksista vuodelta 2003. Langstroth on yleisin Suomessa käytetyistä mehiläispesistä. Teoksessaan Koski ehdottaa, miten tulisi rakentaa mehiläishoidossa tarvittavat kalustot, jotta ne olisivat mahdollisimman helppokäyttöiset ja kestävät. Vuonna 1982 mehiläistarhauksesta kiinnostunut Soini Koski on ollut aktiivisesti mukana omalla alueellaan eli Keski-Pohjanmaan Mehiläishoitajat ry:ssä. Hän on toiminut myös alan kouluttajana.

”Talvi on oikea aika hurahtaa mehiläisiin”

Koski kannustaa mehiläistenhoitoon sekä teorian että käytännön opiskelun kautta.– Näin talvella on oikea aika hurahtaa mehiläisiin. Keväällä on jo myöhäistä, ja se voisi tulla kalliiksi, Koski toteaa.

– Nyt on aikaa opiskella ja käydä konkareitten luona katselemassa kalustoa ja opiskelemassa ammattisanastoa. On aika hankkia kummisetä, jota sitten kesällä kesärenkinä auttaa ja oppii samalla piilokonsteja, joita ei ole kirjoitettu mihinkään.

Soini Koski teki pitkän työuran Kokkolan Outokummun tehtailla. Vuonna 1935 syntynyt Koski on nyt eläkkeellä ja harrastaa mehiläishoidon lisäksi myös mm. sukututkimusta sekä puutöitä ja muita teknisiä askareita.

Vuoden Mehiläistarhaajia on valittu vuosikymmeniä. Kyseinen henkilö on toiminut valtakunnallisesti tai paikallisesti alan hyväksi. Tänä vuonna tunnustus myönnettiin Jyväskylässä Mehiläishoitajain Talvipäivillä.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!