Marjavasulle InnoElma-palkinto

Kuopiolainen Marjavasu Oy on voittanut tämänvuotisen InnoElma-palkinnon ELMA maaseutumessuilla Helsingin Messukeskuksessa. 3 000 euron arvoinen palkinto myönnettiin innovatiiviselle elintarvikeyritykselle ja palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Marjavasu Oy tekee juomatuotesarjoja juoma-automaatteihin.

Marjavasu Oy on vuonna 1991 syntynyt yritys. Marjavasu valmistaa ja pakkaa toimipisteessään Kuopion Vehmasmäessä Delimax-tuotemerkillä mehuja ja juomatiivisteitä, joiden valmistukseen on käytetty suomalaisia marjoja.

Marjavasun tuotteita tarjoillaan juoma-automaateissa hotelleissa, ravintoloissa, liikenneasemilla ja julkisen ruokapalvelun yksiköissä. Yritys toimittaa juomien lisäksi myös juoma-automaatteja. Juoma-automaatteihin sopivat mehutiivisteet toimitetaan kierrätykseen soveltuvissa pakkauksissa.

Palkinnon saajan valitsi tänä vuonna ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK. Perusteluissa painotettiin tänä vuonna erityisesti uutta, rohkeaa omaleimaisuutta.

– Marjavasu on lähtenyt rohkeasti kilpailemaan tuotteillaan tuoteryhmiin, joissa suomalaisia tuotteita on todella vähän tai ei ollenkaan. Laajan tuoteperheen lisäksi uutena aluevaltauksena yrityksellä on urheilujuomat, joiden valttina on aito maku. Juomaperhe on saanut koemarkkinoinnissa hyvän vastaanoton, Anni-Mari Syväniemi perustelee.

– Urheilujuomamarkkinoilla Marjavasun Fatburner-rasvanpolttojuoma on ensimmäinen suomalaisuudesta kertovalla Joutsenlipulla varustettu marjapohjainen urheilujuoma maassamme, lisää Anni-Mari Syväniemi.

15 vuotta toimineen yrityksen alkuperä on marjatilalla, joka toimii edelleen. Mehuissa käytettävät mustaherukat tulevat 16 hehtaarin suuruiselta kotitilalta Kuopion Niemisjärveltä. Muita raaka-aineita hankitaan lähialueen marjanviljelijöiltä ja pakastamoilta.

Marjavasu Oy:n toimitusjohtaja Esa Vainikainen on iloinen tunnustuksesta.

– Käytämme mehuissamme kotimaisia raaka-aineita aina kun vain on mahdollista ja lisäksi satsaamme mehujen tuotekehitykseen. Sen lähtökohtana on markkinoiden hyvä tutkiminen ja tunteminen, mutta lisäksi meille tärkeää on toimintaketjun ekologisuus. Omien juoma-automaattien hyödyntäminen mahdollistaa mehuissa mahdollisimman korkean laimennussuhteen ja sitä kautta pienemmät pakkauskoot, sillä juoma-automaatti lisää veden tuotteeseen tarjoilupaikalla, Esa Vainikainen kertoo.

PUUTARHA-Sanomat -lehdessä numero 2/2005 on julkaistu ”Marjavasulta juomia hotelleihin” -artikkeli.

Klikkaa ja lue artikkeli Marjavasusta
(lehden hinta 5 €)