Nummenpäästä kaaleja vuosikymmenten taidolla

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Lönnrothin tila elää yhä kaalien viljelystä, vaikka Nurmijärven Nummenpään kylän kaalikeskittymästä on yhdeksän tilaa kymmenestä lopettanut. Tapio Lönnroth ei pidä kaalien kasvattamista sinänsä ongelmallisena, mutta haastavinta on säätää kasvu oikeaan aikaan tapahtuvaksi, jotta ruuhkahuippuja ei tulisi.

Lönnrothin tilalla kerätään viimeisiä parsakaaleja kuulaana lokakuun päivänä. Syyskuun sateet ovat pehmentäneet pellon, mutta Jan Lönnrothin ohjaama nelivetotraktori jaksaa vetää korjuuvaunua ja kymmenhenkisen työporukan homma etenee.

Lönnrothien tila on elänyt kaalien viljelyllä jo kuusi vuosikymmentä. Tapio ja Seija Lönnroth muodostivat Tapion vanhempien kanssa maatalousyhtymän vuonna 1970. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin vanhemmat vaihtuivat maatalousyhtymässä poikiin, Tommiin ja Janiin. Tommi on nykyään klapiyrittäjänä ja viljelyä jatkaa Jan.

Lönnrothin tilalla viljelyala on 120 hehtaaria, josta puolet on vaihtokasveille: ohralla ja rukiilla. Kaalikasvien viljelyala on vakiintunut 60 hehtaarin tuntumaan, mutta lajitelma on monipuolistunut. Nyt keräkaaliala on 25 hehtaaria, josta neljä hehtaaria on varhaiskaalia. Kukkakaalin ala on 12 hehtaaria ja parsakaalin reilut 10 hehtaaria. Punakaalia on kolme hehtaaria ja lisäksi tilalla viljellään savoijinkaalia ja kyssäkaalia.

– Erikoiskaalit ovat marginaalisia kauppatavaroita, mutta niitäkin on oltava mukana, sillä ne helpottavat kaupankäyntiä, toteaa Tapio Lönnroth.

Lue lisää Lönrothin kaaliviljelmästä Puutarha-Sanomien numerosta 9/2011. Voit tilata lehden asiakaspalvelustamme puh.010 387 0880 (ark. 9–15) tai oikeassa palkissa olevasta tilauslinkistä.

Voit lukea lehden myös digitaalisena näköispainoksena, jolloin lehden hinta on 5 €.

Klikkaa ja lue Puutarha-Sanomat nro 9/2011.

Katso video tästä

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!