Schetelig osti Tarha-Tuotteen

Schetelig Oy vahvistaa asemaansa puutarha-alan tukkuliikkeenä ostamalla Tarha-Tuote Oy:n koko osakekannan. Kauppa astui voimaan 1.10.2011, minkä jälkeen Tarha-Tuote Oy jatkaa itsenäisenä tytäryhtiönä Schetelig-konsernissa. Tarha-Tuotteen yhteyshenkilöt ja -tiedot säilyvät samoina.

– Schetelig Oy:n strategian mukaisesti haemme kasvua myös yritysostojen kautta ja nyt siihen tarjoutui erinomainen tilaisuus, koska Tarha-Tuote on hyvin hoidettu yritys ja sillä on vahvuuksia ja osaamista sellaisilla alueilla, jotka kiinnostavat myös Scheteligiä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Juhani Kauste.

– Tarha-Tuotteen pitkäaikainen osaaminen agrotekstiileissä, puutarhatarvikkeissa ja viljelykatteissa täydentää sopivasti Scheteligin omaa tarjontaa. Tarkoitus on hyödyntää synergiat yhtiöiden välillä ja tehostaa toimintaa asiakkaisiin päin. Asiakas saa nyt laajemman tuotevalikoiman samasta konsernista, täydentää Schetelig Oy:n toimitusjohtaja Jari Virrankoski.

– Tarha-Tuotteen pääseminen osaksi isompaa konsernia avaa hyvät näkymät myynnin kasvulle ja pystymme näin tarjoamaan entistä kattavampaa ja tehokkaampaa palvelua asiakkaillemme. Myös Scheteligin myyntiyhtiöt lähialueilla, kuten Baltiassa, tarjoavat hyvät myyntikanavat Tarha-Tuotteelle, kertoo puolestaan Tarha-Tuotteen toimitusjohtaja Juha Haaramäki.

Tarha-Tuotteen omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Jari Elo perustelee yhtiön myyntiä halullaan keskittyä jatkossa muiden omistamiensa yritysten kehittämiseen.

– Tarha-Tuote saa hyvän uuden omistajan ja olen tyytyväinen syntyneeseen ratkaisuun. Tekemäni 20-vuoden pioneerityö ja kehittäminen Tarha-Tuotteessa siirtyy nyt uuteen vaiheeseen Scheteligin omistuksessa, kommentoi Jari Elo.

Schetelig-konserni – puutarha-alan merkittävä moniosaaja – muodostuu 11 yhtiöstä 9 maassa. Vuonna 1929 toimintansa aloittaneen Scheteligin lisäksi konserniin kuuluvat taimi- ja kukkatuotantoa harjoittava Oy Ansari-Yhtymä ja 8 tytäryhtiötä Baltiassa ja Itä-Euroopassa. Konsernin liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa ja se työllistää 330 ihmistä.

Schetelig-konsernin omistaa Kausten perheet, jotka johtavat konsernia neljännessä sukupolvessa ja viideskin sukupolvi on jo aloittanut yhtiön palveluksessa.

Tarha-Tuote Oy on puutarha- ja rautakauppa-alan maahantuonti- ja tukkuliike, jolla on myös tuotannollista toimintaa. Yritys on perustettu vuonna 1992. Tuotevalikoima koostuu puutarha- ja viljelykatteista sekä tarvikkeista. Vientiä on mm. Baltiaan. Tarha-Tuotteella on vakinaista henkilökuntaa 15 henkeä ja liikevaihto viimeksi kuluneella tilikaudella oli yli 5 miljoonaa euroa.

Lue uusimmasta Puutarha-Sanomat -lehdestä (nro 8/2011) toimitusjohtaja Jari Virrankosken haastattelu. Voit tilata lehden oikean palkin linkistä tai lukea digitaalisen näköispainoksen (5 €) alla olevasta linkistä.

Klikkaa ja lue Puutarha-Sanomat nro 8/2011