ProPerunan uusi hallitusta

Pro Peruna ry on valinnut toimintakaudeksi 2011 uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa porilainen perunanviljelijä Saija Peltomaa. Hallituksen jäseniksi valittiin
• Anu Hopia Turun yliopiston elintarviketieteiden professori
• Veli-Matti Rokka Erikoistutkija
• Kati Nappa Ruokatoimittaja, kotitalousopettaja
• Antti Hintikka Pohjoisen Kantaperuna Oy:n toimitusjohtaja
• Ulla Liukkonen Suomen keittiömestarit ry:n puheenjohtaja
• Jaakko Kolmonen Keittiömestari
• Antti Karjula Profood Oy:n myyntipäällikkö
• Marko Hovinmäki Potwell Oy:n myyntipäällikkö

– Hallituksessa on edustettuna peruna-ala monesta näkökulmasta katsottuna. Tämänavulla saamme toimintaamme lisää aktiivisia perunan puolestapuhujia, kertoo Saija Peltomaa.

– Aktiivisen hallituksen lisäksi tarvitsemme kannattajajäseniä tukemaantulevaisuudessakin toimintaamme.

Kasvata omat perunasi -kampanja on käynnissä

Perunanviljelyprojekti toteutetaan koulujen lähellä sijaitsevilla perunatiloilla.Oppilaat istuttavat omat siemenperunat toukokuun lopulla tai kesäkuun ensimmäiselläviikolla ja käyvät nostamassa sadon syyskuussa. Kampanja lisää koululaistenymmärrystä perunan tiestä pellolta pöytään ja samassa yhteydessä oppilaita voidaaninformoida perunan monikäyttöisyydestä ja erinomaisuudesta lautasella.

Vuonna 2001 ProPeruna ry tekee yhteistyötä suurkeittiöiden perunan laadun parantamiseksi.Pro Peruna -yhdistyksen tarkoituksena on lisätä tietämystä perunan japerunatuotteiden ravitsemuksellisesta merkityksestä ja käyttötavoista ja näinedistää perunan käyttöä elintarvikkeena. Lisäksi yhdistys edistää perunan japerunatuotteiden laatua ja peruna-alalla toimivien jäsentensä yhteistoimintaa.